keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Koirat nro 3

Tänään käteeni osui tuo Koirat lehti ja aloin sitä selaamaan ja katseeni pysähtyi kohtaan Esimerkillinen ulkomuototuomari, siinä tuomari Soile  Bister kertoo tuomaritoiminnasta ja olin kyllä todella yllättynyt kun luin juttua. Olen aina kuvitellut , että tuomarit ovat rehellisiä, mutta kylläpä silmät avautuivat, siis tuomareihin vaikutetaan monin keinoin ja osa tuomareista onkin lähtenyt houkutukissin mukaan ja heidän arvosteluitaan ohjaavat muut tekijät kuin koirien ulkomuoto ja rodunmukaisuus. Olenhan minäkin juttuja kuullut muutamista tuomareista, mutta olen ajatellut että ne ovat vain pahoja puheita, mutta ei se taida niin ollakkaan. Jutussa Soile Bister kertoo myös tapauksesta missä tuomarin hotellihuoneen oven läpi ammuttiin , ja tällä tavalla muistutettiin mihin järjestykseen koirat oli seuraavan päivän näyttelyssä asetettava. Tämä tapaus ei onneksi ollut Suomessa. Itse en kyllä arvosta puupennin vertaa sellaista henkilöä joka tuomaria lahjomalla tai uhkailemalla tai muulla tavoin vilpillisesti saa koiralleen näyttelyssä voiton. Niin paljon en halua voittaa että tuo olisi se tapa asia hoitaa. Voitto minkä olisin vilpillisesti koiralleni saanut ei todellakaan voisi ilahduttaa. Niin me olemme erilaisia, toiseten moraali sallii kaikki keinot, minusta on surullista tietää mitenlikaista peliä kulisseissa pelataan.
 Minulle nämä murut ovat rakkaistakin rakkaimmat, riippumatta siitä miten ne näyttelyissä pärjäävät.
 Hienoa, että asiasta uskaltaa joku puha ja herättää keskustelua. Itseänikin aina ärsyttää kun koiralla on selkeästi havaittavissa hylkäävä virhe niin osa tuomareista vain ummstaa silmänsä, mitä noilla säännöillä tehdään jos niitä ei tarvitse noudattaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti