sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Nyt se toteutui

Odotettu vierailu toteutui tänään pääsimme tapaamaan Eemeliä tuonne ihanan luonnon keskelle kauniiseen maalaismaisemaan Eemelin kotiin. Vastaanotto oli mitä ystävällisin ja koiranpusuja sateli roppakaupalla. Kasvattaja katseli ihastuneena tuon kauniin uroksen liikkumista, niin kaunis askellus kuin leijonalla. Yksi ihanin osuus tässä koirien kasvattamisessa on se että koirat ovat tuoneet elämäämme niin ihania ihmisiä, joihin emme ilman koiria olisi koskaan luultavasti tutustuneet. Eemelin pihapiirissä on tilaa liikkua ja juoksennella ja osallistua perheen elämään ja on aivan ihana nähdä onnellinen koira onnellisen perheen kanssa touhuamassa. Kiitos ihanasta iltapäivästä ja todella paljon kiitoksia että saimme tulla. Sanat eivät riitä kertomaan kuinka herkullista ruokaa tänään söimme, aivan suussa sulavan ihanaa savustettua merilohta jonka Keijo oli valmistanut KIITOS.
Tervehdys kasvattajamamma

Belunan XL Red Paron

XL pentueen ensimmäisenä syntynyt pentu 640 g sininen poika.

Vauhtia kyllä piisasi

Kylän suurin kieli

Poseerataan hieman kun niitä kuvia kuitenkin tuo kasvattajamamma haluaa

Ihana poika

Luonne tällä pojalla on ihan huippu, sydän ystävällisyyttä tulvillaan

Juoksee juoksee

Komea uros

Heinäpellon poika

Eemeli elää kuin "pellossa"

Mä näytän sulle kieltä.



Hieman pitää ottaa varjoa kun lämpöä oli ihan riittävästi tänään. Välillä Eemeli kävi pesemässä tassuja vesiastiassa.

Kiitos Eemeli ja perhe hienosta iltapäivästä.

2 kommenttia:

  1. Eemeli "pitkäkieli" ihana koira. Onpa Lunalla kaunis turkki, ihanan tummansävyinen ja pitkäkarvainen.
    Todella lämpimät (liki 30 astetta) terkut
    Marja-Liisa

    VastaaPoista
  2. Kiitos lämpöisistä terveisistä, Luna on ihmeellinen koira sillä on aina turkki vaikka on karvanlähtökin niin tuo päälimmäinen karva jää ja näyttää aina kuin olisi täys turkki.

    VastaaPoista