Mun puna-valkoraidallinen paita

Mun puna-valkoraidallinen paita on tullut takaisin. Eilen illalla kun olin menossa nukkumaan niin se paita oli keskellä makuuhuoneen latiaa. Mistä se siihen oli tullut en tiedä, mutta siinä se oli. Ehkä se on nyt merkkinä että nämä onnettomat ja surulliset asiat ovat nyt jääneet taakse ja alkaa parempi vaihe elämässä. Paita oli täysin puhdas ja ei se ainakaan missään pölyisessä paikassa ollut lymyillyt. Ihmeellisintä on että tein perusteellisen siivouksen lauantaina , paitaa ei ollut, eikä se ollut sunnuntai aamunakaan vasta illalla se siinä kökötti keskellä lattiaa.

 Lotta painelee pitkin sammaleista metsää niin että risut ja männynkävyt saavat kyytiä. Välillä pysähdytään syömään muutama mustikka ja sitten taas mennään. Taiga kyllä meni  jo aikoja sitten joten sekin täytyy saada kiinni. Missä kummassa se Taiga nyt jo on kun en näe sitä missään täytyy oikein laittaa hajuaisti täydelle teholle, että

löydän sen pienen vintiön. No tuolla se seisoookin kuin sahapukki tuolla suuren suurella kivellä.  Mitähän se siellä haistelee? Taigan nyt itsekkin loikata tuonne kivelle vaikka minä en kovasti kiville kiipeilystä

 tykkääkkään, sillä se on niin vaivalloista puuhaa. Tosin tällä kivellä nyt tuoksuu oikein herkulliselta ja taitaa tuossa olla jokin koppakuoriainenkin mennyt pikku perheensä kanssa mättään alle. Minun täytyy kyllä mennä katsomaan mitä tuolla pusikossa on. Tuo Taiga nyt ha-

 luaa miellyttää mammaa ja poseerata oikein viimeisen päälle. No ei käy kieltäminen onhan se ihan kivan näköinen tyttönen, mutta karvoja sillä ei juurikaan ole mutta ei kait se tuota mammaa haittaa.

 Nyt me mennään suolle se taitaa olla tuon mamman lempipaikka ja mekin kyllä tykätään tästä paikasta. Mamma kertoo aina että Jeppe koira suoksee täällä suolla tuulen mukana. Tämä oli sen Jepenkin lempipaikka.

 Mamma aina selittää meille katsokaa kun heinät keinuvat tuulessa ja samalla kuulette Jepen askeleet, no mammalla on varmaan parempi kuulo kun meillä sillä me ei kuulla, mutta ollaan ymmärretty, että tää on

 tosi tärkee paikka ja kivaa täällä on kun mättäät keinuu tassujen alla. Pilvi on niin pieni että se melkein hukkuu tonne heinikkoon, mut onneksi se on niin kova ääninen, jotta ei me sitä tänne unohdeta.

Tässäm me kommunikoidaan Lotan kanssa koiran kielellä, me ollaan kovia höpöttelijöitä ja jutskataan koko ajan jotain höpö höpö juttuja.  Hauskaa meillä taas oli lenkillä niin kuin aina ja ehkpä homenna tullaan taas tänne suolle.