torstai 9. tammikuuta 2014

Pimeä lenkki

Ei auta vaikka kuinka kiireellä lähtee lenkille kun tulee töistä niin pimeys ehtii kuitenkin ensin. Päästiin metsään niin oli jo lähes pimeää ja juuri kun päästin koirat irti näin metsässä kaksi valoa, jotka liikkuivat pimeässä samalla kuului kopsetta joko hirvet olivat otsalamppu sarvissa menossa mukana tai sitten  metsässä oli hevosia ratsastajineen, veikkaan jälkimmäistä tai voihan ne olla vaikka kirahvejakin. Koirat olivat hyvin tarkkana mitä tapahtuu. Reippaasti me kuitenkin jatkettiin matkaa, Pilveä en uskaltanut ottaa mukaan koska Pilven olisin pystynyt kyllä hukkaamaan. Metsässä kyllä hävisi polunpää, sillä ihan normaalia reittiämme kuljimme tai ainakin niin minä luulin, mutta yht´äkkiä seisoin taas vettä saappaassa ja metsä edessäni, siis polkuni päättyi umpikujaan , ei auttanut kuin yrittää etsiä uutta reittiä ja osattiinhan me pois sieltä.
Pylly vasten pyllyä, pum, pum
Lotta
Kuvat eivät todellakaan liity päivän lenkkisuoritukseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti