keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Mummolassa

Tänään lähdettiin aamutuimaan kohti Porvoota ja äitini sekä isäni kotia. Iloiset mummo ja vaari siellä meitä odottivat ja koirat olivat innoisaan mukaan pääsystä Taiga ja Pilvi matkustivat siis mummolaan.
Isäni halusi , että koirat saavat maistaa äidin leipomaa pullaa, no minä annoin luvan antaa pikkupullan puoliksi koirille ja mitä tapahtui Taiga ei syönyt pullaa koska ei ollut sitä koskaan saanut, mutta Pilvi tunki koko pullan itseensä.
Sitten saimme kaikki sitä mailman parasta kaalilaatikkoa, mitä vain äitini osaa tehdä ja sitä söin niin paljon siis niin paljon. Isäni halusi taas, että koirat saavat maistaa kaalilaatikkoa, no saivathan ne ja se kelpasi kummallekkin, ai niin muistinko sanoa, että minä söin tosi paljon sitä.
 Pilvi kyllä tiesi mistä ne herkut olivat lähtöisin ja kenen kaveri kannatti olla, en voi ymmärtää kuinka paljon noin pieni koira pystyy syömään, sillä pitihän Pilven saada maistaa paistiakin ja perunoita.Taiga söi paistilihan, mutta perunat sai Pilvi.
Sellaiset iloiset veijarit Pilvi ja isä. Isä tykkää tosi paljon meidän koirista ja vaikka astama vaivaakin niin aina haluaa, että viemme ainakin pari koiraa vierailulle mukaan. Taiga sai tosi paljon kehuja siitä, kuinka kiltti Taigasta on tullut, no kuinkahan en tuota ole itse huomannut, no onhan Taiga kiltti kotonakin.
Rapsutuksia kyllä riitti kummallekkin koiralle ja koirilla ja meillä oli niin mukavaa. Äitini oli antanut nipsuille uuden elämän ja siellä oli pöytä täynnä koruja.
Äitini koruja.

Näpsyjen uusi elämä

Minullakin on tällainen uusi iltalaukku

Ihania kaulakoruja

Aivan upea kassi
 Äitini on tehnyt nuo työt ja niihin on käytetty yli 8000 näpsyä.

1 kommentti:

  1. Kertakaikkisen kauniit käsitöit ja viel kierrätysmateriaaleist, arvostan kovast. Äitis on hyvä käsistään.
    Sanni lähettää terkkui kasvattajal.

    VastaaPoista