maanantai 24. maaliskuuta 2014

Vapaapäivä

Aivan upea vapaapäivä vietetty. Aamulla korien kanssa puuhastelua ja tarhojen puhdistusta. Sitten tapasin ystäväni ja lähdimme kirpputoreille ja muutaman löydönkin tein mm löysin kirjan  Koirani, koiranomistajan ensimmäinen kirja, jossa kerrotaan mm seuraavaa: Useimmat koiranomistajat ajattelevat kauhistuneina sitä aikaa kun heidän koiransa tulevat vanhoiksi. Minä en tee niin, sillä kokemuksesta tiedän, että se luottamuksellinen suhde mikä saa alkunsa pennun ensimmäisestä päivästä kotona, kasvaa täyteen voimaansa silloin kun koira käy vanhemmaksi ja verkkaisemmaksi. Omistaja ja koira ymmärtävät silloin täydellisesti toisiaan ja tuntevat toistensa pienetkin erikoislaatuisuudet ja ottavat ne huomioon. En pelkää koiran vanhuutta vaan pelkään päivää kun vanhuus on ohi.
 Toinen löytö oli Koiranomistajan salainen elämä: Tässä kirjassa koiralla on monta kysymystä mm. koiraa ihmetyttää: Miten voin luottaa eläinlääkäriin, joka hymyilee minulle ja pistää sitten takamukseen? Miksi ihmiset luulevat, että ymmärrän ihmisten kieltä niin hyvin, vaikka minä vain istun ja tuijotan? Miksi hän luulee, että rakastan häntä enemmän kuin hänen miehensä? Miksi en pääse lastenhuoneeseen vaikka haluaisin vain haistaa ja katsoa kunnolla?  Minua kutittaa lakkaamatta . Voisinko olla allerginen omitajilleni? En ole mikään reseptilääke. MIksi minun sitten sanotaan laskevan verenpainetta? Koiralla on tässä kirjassa 90 vaikeaa kysymystä esitettävänä.
Sitten löysin kirjan Koiranpennun pennut - johdatus koiranpentujen maailmaan. Parasta antia tässä kirjassa ovat pentujen upeat valokuvat. Sitten oli pakko hankkia kirja jonka nimi oli Taiga: Tämä kirja alkaa sanoilla: Jotta Taigan olemusta voisi ymmärtää, nähdä sen sisimpään, sen kanssa on ehdottomasti oltava jonkin aikaa kahden kesken. Vaikka kirja ei kerrokkaan minun Taigastani niin se kertoo mitä minun Taigani nimi tarkoittaa, kirja on upeasti kuvitettu ja hyvin kirjoitettu. Kirjassa on myös Taigalla elävien koirien kuvia.
Taiga
Vapaapäivä jatkui teehetkellä ranskalaisessa kahvilassa aurajoen rannalla, olipas mukava vapaapäivä kerrassaan. Sitten tein vielä löydön fb:stä. Se löytö koski Pontuksen upeita kuvia.
Tässä sitten löytämäni kuvat upeasta kuusi vuotiaasta uroksesta nimittäin Pontuksesta.
Belunan Kingly Mario

Pontus

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti