sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Mätsärissä

Tänään oli taas hauskaa olla arvioimassa erirotuisia koiria tuolla Metsämäen raviradalla pidetyssä mätsärissä. Ensimmäiseksi valittiin Metsämäen Murre ja tähän sarjaan saivat osallistua koirat jotka asuivat 2 km  säteellä Metsämäen raviradasta.
Metsämäen Murre
 Kun Murre oli valittu pääsin tuomaroimaan varsinaista osuuttani eli isoja koiria paikalle oli saapunut 26 isoa koiraa. Kyllä oli monta rotua edustettuna, mutta yhtään leonberginkoiraa ei ollut. Vaikka toisaalta vaikein tehtävä on arvioida omaa rotua verrattuna toisiin rotuihin.
Tässä kaksi isojen koirien parasta Rhodesiankoira ykkönen ja espanjanvesikoira kakkonen. Mielettömän hyvä liikkujia molemmat.
Naapurikehässä valittiin lapsikoira voittajaa ja sieltä muutama ihana kuva.
Odotellessa voi vähän haistella.

Innokkuutta ei puutu.

Lapset käsittelivät koiria kauniisti.

Tässä on menoa ja meininkiä

Yhteistyö sujuu

Ei haitannut vaikka vähän tarvittiin äidinkin apua.
Erittäin iloinen olin BIS kehän voittaja koirasta sillä se oli isojen voittaja . Kaikkien tuomareiden yhteisellä päätöksellä. Ennen Bis kehää palkittiin kuitenkin paras esittäjä. Perusteluilla koiraa postiivisesti esitetty ja kannustettu, koiran oli iloinen ja nautti yhteistyöstä emäntänsä kanssa.
Paras esittäjä

BIS 4


BIS 2

BIS 1

Näyttelyn kaunein koira.
Omien koirien kanssa ollaan tehty pihatöitä taas kerran ja siivottu tarhoja taas kerran ja syöty herkkuruokaa. Samalla kun kirjoittelen katson tuota Beethovenin 4:tä ja on ne vaan ihania koiria nuokin.
Banjo ja Perla vartioivat pihaa.
Amaliallakin on vartiointi tehtävä.
Hertta oli käynyt Lahdessa olemassa nättinä.
Vesan "pojat" ovat avanneet uintikauden.

Samppa ja Pontus

Niin mukavaa

Pontus on oikea mestari uimari.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti