lauantai 5. huhtikuuta 2014

Seuraava tavoite.

Eilen olinihan väsynyt tähän opiskeluun ja ajattelin että en kyllä millään jaksa  jatkaa vielä lisää. Mutta yön aikana on tapahtunut ihme, mä olen taas niin innoissani ja aloitinkin nyt opiskelamaan koirakoulunopeksi. Pääsin assariksi juuri alkaneelle ongelmakoirakurssille ja siellää pääsee oppimaan lisää ja opiskelemaan koiraa. Mahdollisuus on myös päästä opettamaan pieniä pätkiä kuten tänään sain opettaa vapaaehtoista katsekontaktia ja sen siirtäistä luvan kysymykseksi. Jotenkin muistoja mieleen tuovaa tämä kurssin aloitus kun huomaa miten uudet opiskelijat innoissaan aloittavat opiskelua.
Pontus ponteva
Kaunis Hertta
Ozzy ja pikkuveikka testaamassa uutta autoa.
Huomisa juttuja täytyy taas suunnitella ja ollaan kaverin kanssa tekemässä koirille virikkeistämislaatikkoa ja KePo avusti hakemalla kanansulkia  kanalasta. Koirat tulevat yllättymään. Huomenna taas kiva päivä tiedossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti