perjantai 2. toukokuuta 2014

Eläinlääkeopas

Tänään sain postista Kodin Eläinlääkeoppaan ja ompas mielenkiintoinen kirja.
Olen tutkinut kirjaa ja tietämykseni on avartunut paljon. Esimerkiksi käyttämästäni matolääkkeestä kerrotaan seuraavaa:
Drontal Comp Vet. sisäloislääke, itsehoitovalmiste, tabletti. Elän jolle tarkoitettu,  koira. Käyttötarkoitus: Matolääke koirien pyörömatojen ja heisimatojen häätöön. Annostus: 1 tabletti 10 kg elopainoa kohti , kerta annoksena. Tabletti voidaan puolittaa. Elänlääkärin antamaa annostusta tulee noudattaa. Annetaan koiralle juuri ennen ruokintaa tai ruokaan sekoitettuna. Ruuan suhteen ei ole rajoitusta. Vaikuttavat aineet: Febanteeli, pratsikvanteli, pyranfeeliembonaatti. Haittavaikutukset: Ei haittavaikutuksia. Rajoitukset ja varoitukset: Ei saa käyttää tiineillä nartuilla ensimmäisen kolmanneksen aikana. Säilytys: Ei vaadi erityisiä olosuhteita. Ulkonäkö: Vaaleanruskea tai ruskea, pyöreä, litteä viistoreunainen tabletti. Tabletin toisella puolella on ristikkäinen jakouurre. Markkinoija: Orion Pharma Eläinlääkkeet.
Karin sivuilta nappasin tämän ihanan Banjon kuvan

Leikit alkamassa

Banjo ja Perla


Ja täältä tullaan niin että hippulat vinkuu
Tarjan sivuiltakin kävin nappaamasa kuvia ja nekin ovat aivan ihania.
Ihana ihana Paloma

Paloma ja Betu

Betu

Paloma

Ihanat kesäleikit

Kahden aina kaunihimpi

Betu tekee kohta maalin.
Miten ihmeessä työkaverille oli tullut minut mieleen tästä kuvasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti