perjantai 13. kesäkuuta 2014

Perjantai 13 päivä

Perjantai ja 13 päivä, näinkin se voi sujua. Aamulla töihin ja avaimet kotona onneksi työkaveri tuli pelastamaan ja pääsin työhuoneeseen. Tosin jouduin lainaamaan toiselta työkaverilta puhelinta koska omani oli kuluttanut akkunsa loppuun ja oli ihan mykkä. Lähdin kotimatkalla kauppaan ja kaupan kassalla yritin laitta pankkikortin tunnusluvuksi bensakortin tunnuslukua, no en sitten muistanut mikä se pankkikortin tunnusluku on, joten KePo sitten pelasti minut tästä. Lähdin kotia kohti ja tajusin että puhelimeni on töissä no lähdin hakemaan, juu muuten helppoa, mutta avaimia ei edelleenkään ollut, joten tällä kertaa jouduin hakemaan vartijan apua. No niin sain puhelimen haettua, sillä oma puhelimeni onkin kadonnut jonnekkin, mutta onneksi puhelut on käännetty tähän työpuhelimeen. Ennen puhelimenhakua olin käynyt tilaamassa itselleni sushia ja puolivälissä kotimatkaa muistin, että en sitten hakenutkaan sitä. Hetken jopa mietin kuinka paljon sitä oikeastaan halusinkaan , no riittävästi kääntyäkseni kun ensin löysin paikan missä moottoritiellä pääsee vaihtamaan suuntaa. Koko päivän on mieltä painanut myös erään Belunaisen koiruuden taistelu elämästään tuolla Viikin eläinsairaalassa. En ole taikauskoinen mutta ............
Nyt alkaa sitten Taigan puunaus, toivottavasti se raparoope ei ole ihan rapainen sillä mä en nyt vain jaksaisi aloittaa taas alusta kaikkea. Taigan yhteistyökyky on niin omaa luokkansa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti