keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Match show Turussa Mobiilimäellä

Suomen Bouvier ry:n IPO-MM toimikunta järjesti Match shown Turussa ja hetken oli uhkana että taivas repeää ja vettä tipahtaa kaikkien koirien ja ihmisten päälle, mutta ei sittenkään, muutama pisara ja siinä se oli. Koiria oli harmittavan vähän, mutta emme antaneet sen häiritä vaan pidettiin hauskaa ja treenattiin näyttelyitä varten. Minulla oli tuomaroitavana isot koirat, se on se osuus mitä minä rakastan isojen koirien tuomarointia. Tässä kuva satoa.























Voittajat ja tuomarit samassa kuvassa.
Tällä kertaa näyttelyn kauneimman koiran tittelin saavutti pentuluokan voittaja, toiseksi sijoittui pienten koirien voittaja, kolamnneksi isojenkoirien punaisten voittaja ja neljänneksi isojen koirien sinisten voittaja. Isot koirat olivat ainoa luokka missä saatiin jako sinisiin ja punaisiin. Kiva ilta kiitos järjestäjille kutsusta tuomaroimaan. Järjestäjät muistivat myös tuomareita lahjoin, kiitos siitäkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti