maanantai 4. elokuuta 2014

Eläinlääkärillä

Tänään lähdimme oikein porukalla tapaamaan Univet Vettorin ihanaa henkilökuntaa. Mukaan lähtivät Lotta, Taiga, Naukkis, Rampe, Kaino ja Löpö.  KePo oli viilentänyt auton valmiiksi ja sitten alkoi auton lastaus.
Kissat yrittivät tehdä katoamistempun kun nämä boxit kaivettiin esille, mutta jokaiselle löytyi kuitenkin sopiva boxi. Enempi ja vähempi äänekäs porukka lähti siis liikkeelle. Koirat olivat hermostuneita kun kissat ääntelivät, mutta perille päästiin kukaan ei karannut ja kaikki saapuivat perille. Kyllä tuonne Vettoriin on niin ihana mennä kun aina tuntee itsensä niin tervetulleeksi ja saa aivan ihanaa palvelua ja ehtiipä eläinlääkäri hieman jutellakkin, varsinkin kun oltiin aseman viimeiset asiakkaat. Kaikki todettiin terveiksi ja kaikki saivat  oikeat rokotukset jotka ystävällinen pieneläinhoitaja laittoi valmiiksi. Koirat ja kissat saivat kehuja hyvästä käytöksestä. Vai Naukkis hieman sähisi, Naukkis oli hyvin vihainen kissa, sillä Naukkis ei ollut päässyt tänään ulos joten se teki pienen kissan hyvin vihaiseksi. Se on mielenkiintoista, että kun kissa stressaantuu niin kissa pudottaa hirvittävän määrän karvoja. Meidän Löpö tosin oli vain iloinen kun pääsi mukaan ja alkoi kehräämään lääkärille. Kiitos taas Vettroin ihanalle porukalle hyvästä palvelusta, teitä on aina ilo nähdä.
Milana odottaa että orava putoaa puusta.
Taiga odottaa koska omenat ovat kypsiä
Voi sen lelun näinkin noutaa.
Nyt mä uppoan tänne
No niin nyt mä putosin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti