sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Lapsilla on vihdoinkin nimet

Mammalla oli tänään nimpparit ja nimpparien kunniaksi meillä on vietetty ristiäisiä. Lähes 80 nimiehdotusta se vaati ennen kuin me saatiin nimet, mutta nyt ne ovat valmiit. Niissä on jotain espanjalaista, sillä meidän äipän nimi on espanjalainan (Paloma = kyyhkynen). Sitten meidän nimessä on jalokiven parantavaa voimaa ja siinä voi nähdä sateenkaaren kaikki värit. Se kuvaa pienen koiran elämää pitkin sateenkaarisiltaa syntymästä asti. Se on meidän nimen yhteinen osa  sitten meillä on omatkin nimet  minä en ole enää pikkusisko vaan olen saanut nimeni sen mukaan että minä huudan kuulemma aina kuin oopperalaulaja, pakko huutaa jos on tissi hukassa, tai tiellä esteitä, tai joudun peiton kulman alle tai en pääse laatikosta pois, tai otetaan valokuvia vasten tahtoa, minussa kuulemma asustaa pieni diiwa. Siskon nimikään ei ole enää isosisko vaan siskollakin on oma nimi ja sen nimen merkitys on ollut toteutumaton unelma mikä nyt on toteutunut.
Me nukutaan äipän kanssa

Tassut ristiin
Me nukutaan siskon kanssa

Äiti valvoo kun me nukutaan

Mä olen kuulemma aina matkalla jonnekkin

Paitsi silloin kun äippä alkaa pesuhommat

Ja en silloinkaan jaksa juosta kun on vatsa täynnä velliä

Välillä kyllä nukun

Kesken matkan

Sitten taas jatkan

Matkaa eteen päin



Joskus me ollaan menossa siskon kanssa samaan paikkaan
Sitten me taas mennään eri suuntaan


Mummo Milna olisi tänään halunnut tulla tervehtimään lapsen lapsiaan

Oli siellä muitakin uteliaita tulossa kylään.


Ei vielä vieraita kiitos ollaan oman perheen kesken

Kauniita unia kaikille
Ai niin me ihan unohdettiin kertoa meidän kauniit nimet teille.  Ne ovat
Belunan Cristal Tosca ja Belunan Cristal Tinca.

1 kommentti:

  1. Aivan ihana katsella "kertomusta". Odotan innolla minkälaista virikepuuhaa keksit sitä mukaan kun pennut kasvaa. Teksteistäsi kuvastaa lämmin positiivisuus! Onnea pentusista.
    Terv Eila

    VastaaPoista