lauantai 29. marraskuuta 2014

10 vkoa pennun elämää

Tänään miulle selvisi, että meillä asustaa kaksi pientä lihansyöjää sanan varsinaisessa merkityksessä. Nimittäin tultiin Urjallasta hakemasta lihaa niin pennut melkein sekosivat kun kaikki herkut kannettiin sisälle siinä oli 100 kg possun lihaa ja 150  kiloa hepan lihaa ja 50 kg kieltä, sydäntä ja maksaa, possun sorkkaa ja selkärankaa. Samalla reisulla käytiin moikkaamassa Pepiä ja siellä meitä odottikin niin iloinen kaunis tyttö joka myös oli päättänyt keventää turkkia, koska kerran ei ole pakkasista tietoakaan. Kamera ei ollut mukana tällä kertaa Kasvattajan elämän kohokohtia on taas koettu kun kuulee perheen kertovan kuinka tyytyväisiä he ovat omaan koiraansa, mitään muuta sitä ei voikkaan toivoa, sen parempaa kiitosta ei voi saada. Kiitos taas ihanista herkuista mitä saimme maistella ja myös kanat lähettävät kiitos kotkotukset  herkuista.
 Pennut ovat joutuneet töihin, nimittäin on aloitettu seisomisen opettelu. Pennut tosin ovat sitä mieltä että ihan turhaa puuhaa, koska kyllähän jokainen seisoa osaa jos vain ehtii. Tässä Tincan harjoitukset.
 Pian pennut kuitenkin ovat oivaltaneet, että aika kannattavaa puuhaa seisominenkin voi olla.
 Tässä treenaa sitten Tosca niminen pystykorva ainakin hännän asennosta voisi niin päätellä.
 Kyllä se pikkuhiljaa alkaa sujua kun vain treenataan, sitten oli vuorossa maahan meno harjoitukset. Tästäkin pennut olivat sitä mieltä, että kyllä me tää osataan ja mennään aina maahan kun me käydään nukkumaan.






Tästä se lähtee hitaasti mutta varmasti

Hienosti päästiin päämäärään

Ja sama treeni Tincan kanssa

Ja sama lopputulos myös.
Onnellinen koirahaaste 3/5 unohtui tässä se tulee.
Onni on metsä, vapaus ja kaverit.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti