maanantai 17. marraskuuta 2014

Mamma kävi kylässä

Tänään pennuilla oli juhlapäivä sillä mamma Paloma piipahti kylässä. Vaikka minun kamera onkin irtisanonut itsensä niin onneksi Tarjalla oli kamera mukana. Valokuvausliikkestä soitettiin tänään , että meillä on harvoin tämän ikäistä kameraa huollossa, jolla on otettu 65 000 valokuvaa, johon vastasin ja ne kaikki on koirankuvia. No nyt menee kameran hankinta mietintään. Pennut huomasivat oitis, että äippähän se siinä ja mikä parasta äippä tarjoili taas maitoa maitobaarista. Sitä lussutusta ei voinut nauramatta kuunnella ja katsella, voi kuinka ihanaa. Paloma päätti imettää lapsiaan oikein pidemmän kaavan mukaan lattialla pitkällään. Veikkasimme ettei sieltä enää mitään maitoa tule, mutta väärässä olimme, sillä niin paljon lussutettiin, että maitoa tuli ihan yli äyräiden. Kun mamma lähti niin pennut olivat valmiita yöpuulle. Paloma myös leikki lastensa kanssa ja kun meno yltyi ärinä tasolle kun pennut painivat kävi Paloma kertomassa että nyt riitti ja vain kevyt kosketus niskaan sai ärinän loppumaan välittömästi. Saan Tarjalta ihania valokuvia vierailusta kunhan Tarja ehtii ne minulle lähettää joten jäämme odottamaan niitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti