torstai 27. marraskuuta 2014

Onnellisen koiran haaste

Sain tänään tuolla fb onnellinen koira haasteen, eli minun pitää lisätä viitenä päivänä onnellisen koiran kuva ja haastaa yksi henkilö mukaan. Päivåätn tuota samaa haastetta nyt tänne bloginkin puolelle. Ensimmäisenä minun on laitettava kuva noista naperoista, sillä ne tekevät minut niin onnelliseksi, että se olkoon haasteen aloitus ja tietenkin minä yritän tehdä noiden mutujen elämän mahdollisimman onnelliseksi.
 Tässä minun onnelliset koirani syövät interaktiivisesta ruokakupista. Kuppi on lainattu Pilveltä jonka suosikki se on. KUn vauvat täyttävät lauantaina 10 viikkoa niin kumpikin saa oman interaktiivisen ruokakupin, minkä kanssa on hauska puuhastella ja metsästää herkkuja.
 Tänään päätin testauttaa pennut vielä toisen kerran omalla luottohenkilölläni Kaisa Hilskalla, joka on testannut kaikki pentumme. Hän käyttää erilaista pentutestiä kuin tuo aikaisempi testaaja ja aikaisempaan kokemukseen pohjautuen, tiedän että testit ovat osuneet hyvin kohdalleen.
Tässä sanallinen osuus. Tinca: Pennulla on napanuora omistajan kanssa, siksi pennulle on vaikeaa mennä tutustumaan vieraaseen ihmiseen ilman omistajaa.Suhtautuu ympäristöön terveellä uteliaisuudella, mutta vierasta ihmistä kohtaan pidättyväinen. Eroahdistusriski olemassa ja tämän vuoksi tulee napanuora katkaista hellästi opettamalla pennulle yksin oloa ilman sisaruksen seuraa. Tinca tarvitsee myös kahden keskisiä hetkiä ihmisten kanssa. Hyvin vakaa, rohkea ja itsevarma pentu. Ei lainkaan saalisreaktiota vain uteliaisuutta. Erittäin sietokykyinen käsittelyssä, luotaa ihmisen käsittelyyn mutta ei halua tutustua ihmiseen lähemmin.

Tosca: Lempeä, käsitelyyn luottava pentu, jolla ei suurta stressin nousua. Väsyy kuitenkin testin loppupuolella ja alkaa haluta pois tilanteesta. Ei pelkoreaktiota ääneen. Luonnon noutoja, mutta ei saalisreaktiota, pelkkää uteliaisuutta. Helppo koira elämässä. Koiran omaa tekemistä kannattaa vahvistaa kehuilla, lisää itseluottamusta. Sosialistettava ilman siskon seuraa välillä. Ihmisen kanssa hengailusta kahdenkesken palkittava. Käsittelyn sietokyky hyvä. Terveesti utelias pentu.

Tässä vielä Jirka Vierimaan sanallinen arvio. 
Belunan Cristal-pentue, testattu 23.11.2014 (64 vrk ikäisinä).

Testi arvioi niitä koulutuksellisia ja ympäristöön sopeutumiseen liittyviä ominaisuuksia, jotka vaikuttavat niin arkielämään kuin harrastamiseen. Testin avulla voidaan arvioida koiraa koulutuksellisesti palkitsevia asioita.

Tasapainoinen 2 yksilön pentue, jolle testitilanteen alku vieraassa paikassa oli jännittävä. Toisella testikierroksella pennut liikkuivat testin tahdissa jo hyvin sujuvasti. Alusta alkaen vieras ihminen pystyi toimimaan pentujen kanssa vapaasti, mutta vasta paikkaan tottumisen myötä pentujen elekieli ihmisen kanssa alkoi laajeta.
Toisella testikierroksella oma-aloitteisuutta oli enemmän ja tilanteen tuttuus näytti tekevän pennun käyttäytymisestä monipuolisempaa. Metsästyskäyttäytyminen näkyi vahvimmillaan takaa-ajon kohdalla. Ensimmäisellä kierroksella vieras rajattu paikka selvästi vähensi niiden oma-aloitteisuutta ja teki pennut hermostuneeksi.
Yleisesti pennut osoittivat normaalia sopeutumiskykyä nopeasti muuttuviin tilanteisiin oudossa ympäristössä. Ne vaikuttavat tottuvan vieraaseen ympäristöön usean lyhyen vierailun avulla. Ne ovat tottuneet moniin arkisiin häiriötekijöihin ja niiden käsiteltävyys oli erittäin hyvä.
Molemmilla pennuilla näyttää olevan hyvät edellytykset monipuoliseen ja aktiiviseen elämään.
Sitten parikuvaa kasvateista.
Mila Paloman sisko
 
Jyry
Jyry on ollut pallienpoisto operaatiossa sekä samalla silmäluomesta on poistettu pieni kasvain. Toivomme Jyrylle pikaista paranemista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti