tiistai 20. tammikuuta 2015

Belunan XL-pentue 3 vuotta



Parhaimmat rapsutukset koko XL pentueelle, jotka tänään täyttävät kolme vuotta. Toivottavasti onnittelukortit ehtivät ajoissa perille. Sydämessäni myös nuo kolme pienokaista, jotka ovat joutuneet lähtemään aivan liian varhain sateenkaarisillalle. Kerätään tähän kaikki XL kuvat mitkä saan tänään.  Juhlijoita..

Perlan synttäri kakku ja tiedoksi, että Perla on pappan koira.
Pakko aloittaa tällä ihanalla kortilla jonka Perla oli saanut juhlapäivän kunniaksi. Siinä ollaan juurielämän alussa.
Ihana Perla
Ozzy-poika kuuntelee kun Lemmy laulaa synttärilaulua

Lisää kuvateksti

Leikittiinkin sitten Lemmyn kanssa
Sitten Ozzy pääsi herkkukauppaan valitsemaan herkkuja


Olipas hyvät herkut

Laatuaikaa mamman kanssa

Ozzyn kakku


KOmea poika on tuosta Ozzystä kasvanut.

Sitten ihana Max poika
Maxin herkut

Ihanuus


Ikuisesti sydämessäni Hertta ja Pepi
Lisää mahtuu synttärisankareiden kuvia vielä tälle päivälle.
Roomeo ja "bytton"

Romeo herkuttelee

Niin onnellinen
 
Rudolf


Rudolfin kotiseudulla ei ole pulaa lumesta.

Tässä herkuttelee Eemeli herra

Kyllä näyttää sankarille maistuvan

Kiitos kortista se tuoksui Belunalle.
Amalia on lähettänyt oikein suukkokuvan joka on kesällä otettu.
Lotta mamma onnittelee kaikkia lapsosiaan

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti