perjantai 16. tammikuuta 2015

II-osio

Tänään oli näyttelykurssin kakkososa. Täytyy sanoa että todella ahkeria oppilaita, niin hyvin oli tehty kotiläksyt. Jokainen oli edistynyt huimasti. Tiukan mätsärin jälkeen oli tietenkin palkintojen jakotilaisuus. Iloisimpana esiintyjänä palkittiin  leonberginkoira Tarek, siinä oli esiintymisen riemua. Parhaana liikkujana palkittiin dalmantiankoira Koru, parhaasta yhteistyöstä palkittiin  berni Juuli ja parhaana näyttelyasennossa seisojana palkittiin leonberginkoira Winski ja parhaana koiranesittäjänä palkittiin Winskin esittäjä. Meillä oli hauskaa yhdessä. Kiitos kaikille osallistujille ja erityisesti meidän mieltämme Sirpan kanssa lämmittää, että useasta suusta toivottiin jatkoa. Kuvia tästä tilaisuudesta ei ole koska meillä oli kädet täynnä työtä eikä silloin ehtinyt kuvailemaan. Sitten meillä on kodin etsijöitä. Eli Onerva ja Orre 2 ja 3 v leikatut  kanti etsivät hyvää uutta kotia. Ovat eläneet perheen lemmikkeinä, mutta nyt ajan puutteen vuoksi perhe luopuu pupuista, koska haluaa tarjota pupuille perheen, missä niille on aikaa.
Sinä pupulähtöinen perhe ota meidät pupuiksesi..
Jos sinulla on mahdollisuus antaa pupuille uusi koti niin ota yhteyttä minuun niin annan sinulle numeron mistä voit tiedustella pupuja. Puput ovat työkaverini pyynnöstä täällä etsimässä kotia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti