sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Koulussa taas

Tänään oli sitten kolmas kerta niin virikkeistämiskurssia kuin näyttelykurssiakin. Taas meillä oli niin reippaita opiskelijoita molemmilla kursseilla. Virikkeistämiskurssilla meillä oli tänään pullo- ja pallomeri sekä pajunkissahässäkkä, namikupit ja herkkunami testi. Opiskeltiin myös kiertämistä ja autolla ajoa sekä lelun tekemistä farkun puntista ja tutustuttiin moniin teollisesti valmistettuihin virikkeistämisvälineisiin. Kuvat ovat tällä kertaa poimittu virikkeistämiskirjamme sivuilta, sillä kamera jäi kotiin.
Pilvi ja namikupit

Pilvi ja interaktiivinen ruokakuppi

Pallomeri
Kaivuulaatikko 
Kaupunkikoiran metsä kaivuulaatikko.
 Näyttelykurssilla oli tänään vuorossa  liikkeelle lähtö ja kulmat. Hienosti koirat jaksoivat ravata ja seisoa ja esitellä parhaita puoliaan. Ensi kerralla sitten ollaan mätsäritouhuissa. Lopuksi tiedustelu: Jos jollain on hyvää tietoa henkilöistä jotka ovat perehtyneet koiran  hoitamiseen yrteillä tai tietää hyvää aihetta käsittelevää kirjallisuutta niin otan mielelläni vastaa tietoa. (arjapirttimaa@gmail.com).
Tuonne se isäntä hävisi tässä istun vartiossa ettei vain tuo emäntäkin pääse livahtamaan karkuun. Keijooo tuu takasin täällä oottaa Eemeli.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti