keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Uroksen puutteessa

Täytyy sanoa, että meillä ollaan uroksen puutteessa tai jos nyt tarkennetaan niin Taiga on. Viime yönäkin toista tuntia kuului korvan juuressa öhöhöh öh ja välillä koempaa ja välillä tosi kovaa. Ei auta sanoipa sitten mitä tahansa, menee kyllä pedilleen kun pyydän ja nousee kahden minuutin kuluttua ylös ja taas kuuluu öhöhöh. Taitaa tuo astutus aika lähestyä, toivottavasti, sillä meidän perheeseen pitää saada yö rauha edes joksikin aikaa. BB oli tunkenut päänsä viime yönä tyynyn alle varmaan otti korviin tuo uikutus. No toivotaan, että helpotusta tuskaan on kohta odotettavissa. Perjantaina mennään proge-testiin ja sitten ollaan hieman viisaampia, että mikä päivä astutus olisi hyvä tehdä. Joten pari yötä me vielä köhkötetään. Täytyy laittaa varpaat ja sormet ristiin että kaikki sujisi hyvin.
 Uusia kuviakaan ei ole kun aina sataa tuolla ulkona ei viitsi sinne kameraa juurikaan viedä. Mutta minä tykkään näistä Lotan ja Taigan kuvista, minusta ovat niin söpö pari, että voin katsella uudemmankin kerran näitä.
Siis minustako nyt taas puhutaan, kyllä mä voin nukkua päivisin niin jaksan sitten viihdyttää mammaa öisin.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti