keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

En tykkää en

Ensin satoi vettä ja sitten satoi lisää vettä ja sen vielä jotenkin ymmärsi, mutta sitten alkoi sataa lunta ja se ei kertakaikkiaan ole mukavaa, nyt pitää olla kevät , ihanat sinivuokot kukkii ja valkovuokot ja kaikki kevät kukat ja sitten sataa lunta niiden reppanoiden päälle. Koirani ovat kuin kojootit merihädässä niin märki siis todella märkiä ja luulen, että kaivan uimapatjan yöksi etten vain huku tähän veden määrään. No tulipas sitä sitten valitettua oikein reippaasti asiasta jolle ei nyt vain voi yhtään mitään, mutta ei siitä kuitenkaan ole pakko tykätä. 
Muista mamma eilen paistoi aurinko ja meillä oli niin mukavaa metsässä

No en mä tietenkään koko aikaa jaksanut olla innostunut

Tuoksuu hyvältä nuuh ihan jäkälältä, tästäkö ne porot tykkää taidan syödä minäkin.
 Äläkä mamma valita vaikka ulkona sataa mun vauvat ei kastu kuitenkaan vaikka mä olisinkin vähän märkä ja rapanen. Taiga on käyttänyt lapsityövoimaa sekä vanhus työvoimaa, sillä Pilli ja Pulla Milanan johdolla ovat kaivaneet julman suuren kolon pentuterassin alle, samaan paikkaan mihin Paloma oli ajatellut lapsensa synnyttää. Prinsessa ei tietenkään itse moisia likaisia hommia tee. Luulen myös, että prinsessa ei edes aio pentuja sinne synnyttää, mutta halusi vain antaa kavereille hommia.
Belunalaiset toivottavat kaikille oikein hyvää vihreää vappua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti