perjantai 29. toukokuuta 2015

Koira on sekaravintoa syövä peto

Ei  päästy tänään vielä ulkoilemaan (sadesää), joten päätettiin sitten keksiä muita kujeita. Yö sujui hieman rauhattomasti, koska meillä oli "pimppari" samassa huoneessa pörisemässä ja Taiga ei voinut sitä sietää, no en minäkään riemusta hypähdellyt. En vain saanut sitä kiinni tai häädettyä ulos ennen kuin aamulla vasta joten aina kun pimppari pörisi Taiga nousi ja pennut heräsi. Pennut rauhoittuivat vasta saatuuan hetken imeä ja aamulla meillä olikin sitten pari väsnyttä emoa. Tänään aloitimme sitten syömään isojen koirien ruokaa nimittäin lihaa. Pennut saivat maistaa hieman jauhelihaa ja voi että se sai aikaan riemun vingahduksia ja sormet meinasi mennä mukana, niin oli hyvää herkkua. Nyt aloittelemme siis kiinteään ruokaan totuttelua. Tottahan on että koira on myös sekaravintoa syövä peto ja samalla myös saaliseläin ja jo pienenä pennut tietävät, että parasta on unensa viettää turvallisessa paikassa.
Luolakoira 1

Luolakoira 2

Luolakoira 3

Luolakoira 4
Tänään myös olin pyytänyt "koevieraan" käymään nähdäkseni, joko Taigan mielestä vieraita voidaan ensi viikolla sallia. Ja Taigan vastaus oli kyllä vieraat voivat tulla pentuja katsomaan.
Koevieras Tarja tutustuu pentuihin

Pentu tutustuu koevieraan nenään.
Pitkin pituuttaan

Kohtaamisia

Taas joku kutittaa mua

Iltapesu onko pakko

On pakko miksi sisko sitten vaan saa nukkua tuossa mun päällä

Puren sua kuonosta

Lihansyöjän lepoasento

Suloisuus

Tassut

Vattuvarpaat

Kops äippäkö se siinä

Rakastan rakastan

Hei asutko säkin täällä vai oletko vain käymässä?
 Huomiseksi on luvattu lämmintä ja jospa sitten päästään ulkoilemaan. Kauniita unia kaikille blogin seuraajille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti