sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Matolääkettä

Tänään sitten kaikki ovat saaneet eläintenpäivän kunniaksi matolääkettä. Lääkkeiden ottaminen on sujunut hyvin, kaikki muut selviävät kerta-annoksella, mutta Paloma nauttii lääkeistä useamman päivän. Kissat saivat omat annoksensa sitten niskan kautta valeluliuoksena.
Ei huolta kaikille riittää.
Aamulla saimme KePonkin houkuteltua lenkille. No Kepo on hyvällä tuulella kun hänellä on "uusi" vanha moottoripyörä, kuvaa ei ole kun se vietiin säilytykseen tuonne Ruskolle, mutta sen tiedän, että siinä on sivuvaunukin. KUn KePo sanoi mulle eilen, että ostin moottoripyörän , niin minä kuulin ihan selvästi, että hän sanoi kulta sä saat koiranpennun.
Metsässä on niin rauhallista

Jos ei jaksa onko pakko?
 Paloma on tänäänkin voinut hyvin ja nukkunut aika paljon varmaan hieman väsynyt kun eilen oli niin paljon tohinaa. KePo sai tehtäväksi rakentaa parvekkeen alustaan paremman seinän kun Paloma on alkanut haikailla taas jos vaikka sinne tekisi tuon pesän vauvoille.
Keelan metsälenkit ovat muita pidempiä, kun Keela tekee sellaisia pupuloikkia ja kierroksia ihan omiin nimiinsä. Keela pääsi tänään myös Mikkelin markkinoille, siellä ei ollut ihan kivaa kun kaikki halusivat läätiä ja kaikki sanoivat voi että se on ihan vauva, en minä mikään vauva ole tuumaa Keela.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti