tiistai 1. joulukuuta 2015

Uuden opettelua

Pentujen elämässä on taas uusia asioita mitä pitää opetella. Olen alkanut nyt vaihtamaan pikkupentujen ruokaa penturuokaan mikä sitten on pentujen pääasiallinen ruoka noin yhden vuoden ikään asti. Omissa kodeissa sitten vielä jatketaan vaihtoa, sillä se kannattaa tehdä hitaasti ja huolella niin vältytään kaikilta ikäviltä yllätyksiltä.
Ei sitten yhtään haittaa, että ulkona on märkää ja kylmää vauhti oli melkoista ja äiti Paloma ja Keela katselivat ihmeissään tuota vipellystä
 Paljon oli asiaa mitä piti kertoa äipälle ja Keelalle ja vaikka kuinka huhuilin että tulkaa sisälle niin kukaan ei kuulut onkohan korvat sulkeutuneet uudelleen.
 Aivan ihana katsoa kuinka pennut olivat iloisia kun pääsivät hieman ulos.
 Keela tykkää pennuista tosi paljon ja on ihan innoissaan kun pääsee pentujen kanssa touhuamaan.
 Pentuhuoneessa minulla oli taas niin paljon apulaisia, että piti keksiä jotain uutta hupia.
 Ikean kassista olikin paljon iloa, se rapisi ihanasti ja heilui puolelta toiselle.
 Kassia oli kia venyttää joka suuntaan.
 Pakko oli hakea tuoli kun muuten ei pääse kiipeämään tuonne ylös kun kaikki kivat asiat on laitettu sinne. Tuota johtoa minä olen menossa hakemaan.
 Peiton alla on mukava nukkua, rauhallista eikä siskot ja veljet kiusaa. 
Niinhän sinä luulet, mutta yllätys yllätys minä olen löytänyt sinut ja nyt minä aion herättää sinut.
 Hereillä ollaan niin perusteellisesti. Kiitos vaan herätyksestä.
Viikon päästä maanantaina meillä on sitten mielenkiintoinen ja hauska päivä, jolloin pennuille suoritetaan pentutestit. Testaajana toimii tänäkin vuonna Kaisa Hilska Koirataidosta. Huomasin tuossa saamassani kasvattajille tarkoitetussa lehdessä jutun pentutestauksesta ja siinä kerrottiin että Ruotsissa pentutestausta harrastetaan paljon enemmän kuin Suomessa. Kaikki Belunan pennut on testattu myös omat tuontipentuni olen testauttanut. Testi on todella mielenkiintoista seurattavaa ja hyvä työkalukasvattajalle, mutta ennen kaikkea siitä saa eväät pennun kasvattamiselle sitten uudessa kodissa.










 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti