keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Liukkautta

No kaikkea muuta onkin ollut tarjolla, mutta ei tällaista älytöntä liukkautta, saa pelätä että koirat loukkaavat itsensä ja venäyttävät jalkansa. Pihamme on vielä tuollainen ylämäkitontti. Hyvä asia on että koirat ovat pelkästään märkiä eivätkä vielä yhtään rapaisia.
Hetki sitten meillä oli vielä lunta

Lumessa oli hauska touhuta

Möyritään

Kurkistellaan

Taigaseni       
Viola prinsessa
 
Prinsessa Leona
Kaksi kaunista prinsessaa sisaruksia siis viime pentueestani. Kauniisti ovat prinsessat kasvaneet. Ihanaa kuulla aina omien kasvattiensa kuulumisia se on tämän kasvatustyön hedelmä kun kuulee, että kaikki on hyvin koirilla.  Pepsukka on myös selvinnyt operoinnin jälkeisestä kuntoutuksesta ja tällähetkellä kaikki on hyvin ja ei enää mitään liikuntarajoitteita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti