sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Muistojen päivä

Tänään minulla on ollut muistojen päivä ja olen katsellut vanhoja valokuvia. Jokaisesta koirastani löytyy paljon  paperivalokuvia ja niitä oli ilo katsella. Jaetaan tässä koiraelämäni alkuajat teidän kaikkien kanssa. Kun olin muuttanut omaan kotiini päätin hankkia itselleni oman koira. Olin lapsesta asti halunnut dalmantialaista ja niimpä  huomasin lehdessä ilmoituksen että Siuntiossa oli myytävänä dalmantialaisen pentuja. Sovin tapaamisen ja lähdin pentuja katsomaan. Portilla  minua tuli vastaan paikan emäntä ja hänellä oli narussa tuollainen metsänpeikkoa muistuttava 7 kk vanha Waelsin terrieri. Hän kertoi että se oli tullut heidän koirahoitolaansa avioerolapsena kumpikaan ei mies eikä vaimo ollut halunnut sitä. Minä olin myyty, en halunnutkaan enää dalmantialaisen pentua vaikka suloisia olivatkin vaan halusin tuon koiran jonka nimi oli Pärre.
 Pärre oli suuri persoona ja järjesti minulle suunnattomasti hauskoja hetkiä. Pärre osasi pelta jalkapalloa ja kävimme yhdessä poikieni kanssa kentällä pelaamassa. Dalmantialaista minulla ei vieläkään ole ja empä edes usko että koskaan sellaisen saisinkaan vaikka jotenkin edelleen tykkään niistä. Seuraavaksi meille tuli ensimmäinen yhteinen koira joka oli Jeppe Keski-Aasian paimenkoira.
Jeppe

 Tähän asti olin ollut sitä mieltä että haluan vain uros koiria ja kuitenkin Jeppe jäi viimeiseksi urokseksi. Jeppe oli suuri valkoinen uros jolle tämä mailma oli vaaroja täynnä. Jepellä oli todella voimakas vartioimistaipumus ja se suojeli minua koko mailmaa vastaan. Valitettavasti tiemme erosivat aivan liian varhain.
Turri ja Kainon lapset

Turri oli koira joka oli rakkautta täynnä kaikkea elollista kohtaan. Jos minulla olisi vain yksi koira niin se olisi kaukkari rakastin tuota tuholaista enemmän kuin voin uskoa itsekkään ja muista aina sen mahdottomat tihutyöt ja kepposet. Kukaan ei ole päässyt lähellekkään turrin suorituksia. Ikuisesti mielessä säilyy kenkäkaappini tyhjennys Turrin toimesta.
Kaikki minun tanssikenkäni, silloin melkein itkin.
 
 Turrin jälkeen tutustuimme sitten leonberginkoiraan rotuna ja siitä alkoi perheessämme leojen valtakausi, jonka aloitti pikkuinen Bella. Ihania koira muistoja vuosien takaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti