keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Marjassa?

Eilen olin hetken ihmetyksen sormi hämmästyksen suussa, että mitä ihmettä tuo minun koirani oikein touhuaa.  Lentoharjoituksetkomahtavat olla menossa vai mitä kummaa tapahtuu.
Mä näen sen.

Tuolla se on

Tuolla ylhäällä

"joka kuuseen kurkottaa sekatajaan kapsahtaa"

Mä en saanut sitä

Uusi ponnistus

Mä hyppään

Suorin vartaloin

Yhä korkeammelle kuin muut. Mitä sä Keela oikein teet?

Ja yhä uudestaan.

Maasta se pienikin ponnistaa

Mä kiipeän korkealle

Pääsen pääsen

Tai sitten mä lennän

Tuolla se on mä näen sen

Vielä kerta

Nyt mä sain sen

No sen herkun

Tuolla on lisää

Mä syön senkin.

Mitä onko siellä herkkuja

Mulle kan mulle kans
 Tarkempi tutkimus osoitti, että Keela pyydysti jäisiä ruusunmarjoja pensaan yläoksista, koska alaoksista ne oli jo kaikki syöty. Olenkin useampana päivänä ihmetellyt miksi Keelalla on housuihin takertunut ruusupensaan oksia. Ei todellakaan ihme vaikka olisi housuissa ollut koko ruusupensas sellaista hyppimistä tuo oli  siis ihan valtavia hyppyjä suoraan ylös. En tiedä kauanko oli jo hyppinyt ennen kuin hain kameran mutta ainakin kolmekymmentä kertaa hyppäsi minun aikanani ihan uskomaton koiruus. Sitten olen saanut kuvan eräästä pitkäsäärisestä neitokaisesta eli Bellasta joka kantaa iso mummonsa nimeä.
Niin on komea ryhti kuin äiti Palomalla.
 

1 kommentti:

  1. Loistavia kuvia!! Ja ihanan reippaita ja hauskoja leoja! :D
    Tämä sinun blogisi on kyllä parasta viihdykettä.

    T. Hanna

    VastaaPoista