tiistai 24. toukokuuta 2016

Vapaapäivä

Tänään olaaan vaan oltu koirien kanssa. Hellettä suorastaan on piisannut ja olemme ottaneet rennosti, monttuja on suurennettuja niissä makoiltu tosin minä olen lojunut aurinkotuolissa enkä montussa.
Mamma mekin tullaan sinne

JOskus näinkin että minä olen aitauksessa ja koirat ulkopuolella

Mamma miksi Pilvi saa olla sun kanssa siellä.

Minne kaikki leot katoavat

Ei me minnekkään menty, sano mitä sä luet?

Että noi on rasittavia, etekös te näe me rentoudutaan mamman kanssa.
 Vielä kerran varoituksen sana käärmeistä, nyt käärmeitä on alueilla missä niitä ei aikaisemmin ole esiintynyt, käärmeitä on tänä vuonna runsaasti ja käärmeen ja koiran kohtaamisia on aivan liian paljon.
 
Käärmeiden vaistomainen suojautumismekanismi on pysähtyminen liikkumattomaksi, joten tiheässä maastossa kyyn huomaa usein vasta ollessaan sen kohdalla. Kyy syö vain pienikokoisia eläimiä eikä hyökkää vapaaehtoisesti uhkana pitämiään suuria eläimiä tai ihmistä kohti. Lähietäisyydellä käärme saattaa puolustautua puremalla, yleensä vasta äänekkään varoitussihinän jälkeen. Kyyn pureman voi välttää astumalla rauhallisesti pari askelta taaksepäin. Liian nopea liike voi säikäyttää käärmeen puremaan.
Kyyn puremisetäisyys on vain puolisen metriä ja käärmettä voikin ohjailla pitkällä kepillä kauemmaksi, tai sen voi ohjata kannelliseen astiaan ja siirtää viiden kilometrin päähän. Kyy ei yleensä etsi tietään takaisin samalle alueelle. Sopiva elinympäristö voi kuitenkin houkutella poistettujen kyiden tilalle pian uusia yksilöitä. Jos kyistä halutaan päästä lopullisesti eroon, on piha muutettava sellaiseksi, ettei se ole käärmeille mieluinen.
Jos haluaa päin vastoin houkutella kyyn luokseen, tällöin kannattaa muistaa, että käärmeet pelkäävät korkeita liikkuvia hahmoja, kuten seisoma-asennossa olevia ihmisiä. Sen sijaan ne tulevat helposti tarkastelemaan kalliolla makuullaan olevaa ihmistä.
 Senkin tulee muistaa, että kyy on myös hyödyllinen eläin. Esimerkiksi koiran ruokakupit voivat houkutella kyitä aterialle, sillä kyyllä on erittäin tarkka hajuaisti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti