maanantai 13. kesäkuuta 2016

Apulaisia

Mä en tarvi enää yhtään lisäapulaista, sillä tänään pesimme koirien kanssa painepesurilla pihalaattoja ja ei kun siinä ihan koko joukko tänttää jaloissa ja sotkeutuu johtoihin ja letkuihin ja yrittää tavoitella painepesurin suihkua. Sen kyllä huomaa kun koirat on aina mukana kaikessa niin eivät pelkää sitten yhtään mitään koneita vaan osallistuvat ihan täysillä. Kun kaikki kivilaatat ja kalliotkin oli pesty niin koirat makoilivat ihanonnessaan puhtailla viileillä kivillä.
 Meidän koiraraukoilla on kivinen peti ja toiset ovat sydänten vataajia ja  lisäksi vielä sohvanvaltaajakin. Sitten muistuttelen eräästä tärkeästä asiasta pentujen kohdalla, muistakaa viedä pentujanne tutustumaan moniin usiin asioihin, esim te maalla asuvat perheet ja epnnut lähtekää välillä tutustumaan kaupungin ihmeisiin se on todella tärkeää pennun kehityksen kannalta, siihen ei voi liikaa panostaa.
 
Tässä Paloma ja Reno kotimetsissä samoilemassa.


Sitten ihmetellään kaupungin nähtävyyksiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti