lauantai 6. elokuuta 2016

Mätsäri

Tänään minulla oli onni olla tuomarina Saramäen Voittaja  mätsärissä. Minulle oli arvonnassa osuneet 1,6 ja kymppiryhmät. Oli hienoa tutustua erilaisiin rotuihin ja kaksi koiraa vivät minun sydämeni ihan kokonaan olivat kyllä sen verran symppiksiä. Sääkin suosi meitä.
 Sateenvarjoja ei tarvittu ja läämintä ja aurinkoa riitti, vaikka välillä tummatkin pilvet kiertelivät kehien reunoilla. 
"Näyttelyleiri"

Odotellaan

Ilmottaudutaan

Nautitaan virvokkeita
 Alun jälkeen sitten päästiin arvostelemaan koiria ja se olikin hauskaa puuhaa. Kuvat ovat omista kehistäni ja niiden parhaista koirista.












Näyttelyn kolme kauneinta koiraa ja taustalla tuomari golleegani.
 Tänään näyttelyn kauneimman koiran tittelin pokkasi monirotuisten voittaja ja toiseksi tuli pentu rodultaan keskikokoinen villakira ja kolmanneksi tuli omasta tuomaroinnistani edennyt koira. Yhtään leonberginkoiraa ei mätsäriin ollut eksynyt.
Päivä on hyvä päättää halaukseen ja tällä kertaa laitetaankin kuva oikeasta äijä halauksesta.
Mitäs me pojat.

Mä tykkään susta niin että halkeen.

Pääseekö syliin.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti