tiistai 2. elokuuta 2016

Se aika vuodesta

Nyt on se aika vuodesta kun metsään meno täytyy suunnitella tarkasti. Suunnittelu alkaa aamulla lämpötilan tarkastuksella ja kun helle lukemat ovat taakse jäänyttä aikaa voidaan lämpötilan puolesta lähteä metsään. Tarkistetaan sadetilanne, paras hetki on heti sateen  jälkeen, sillä silloin metsässä ei ole marjastajia kun metsä on ihan märkä. Tarkoituksenamme ei ole pelotella marjastajia vaan liikkua luonnossa yhdessä muiden kanssa. Kaikki aistit viritetään metästaajuudelle, ensinnäkin seurataan koiraa ja sen eleitä ja ilmeitä sillä niistä voidaan tulkita jos emme ole yksin metsässä, samaan aikaan kuunnellaan luonon ääniä, visertävätkö linnut hälytysääniä vai onko metsä täysin hiljainen. Tänään metsän äänet vaikenivat yllättäen ja silloin taivaan peitti musta ukkospilvi. Pienet sateet saatiin niskaamme, mutta tuomisina oli meillä kuitenkin litra vadelmia.
Metsänneito

Kuunnellaan ja katsellaan

Aina kannattaa tarkistaa, jospa vaikka namejakin kasvaisi puissa kun maassa on niin paljon mustikoita.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti