lauantai 10. joulukuuta 2016

Viimeinen yhteinen ilta

Tänään ollaan taas oltu hyvin reippaita pieniä koiranlapsia ja ollaan me vähän herkuteltukkin, kasvattaja mamma antoi meille sellaiset naudanmahapuruluut ja ne oli tosi hyviä. Tänään ei olla kakattu matolle ollenkaan, se varmaan johtuu siitä, että kasvattajamamma on vienyt kaikki matot pois.
Rakkaat murut

Pikkuiset pallerot reilu 10 kg

Sisarukset Loimu ja Tuikku
 Pieni pakkanen ei ole haitannut ulkoilua ja tänään pennut huijasivat KePoa, hän oli ulkoiluttamassa vauvoja ja tuli huutamaan mulle ne karkaa ei ne kuuntele yhtään ja kun menin ulos niin siellä vain hännät pystyssä paineltiin jo takapihalla.
 Tänään pennut auttoivat minua imuroinnissa ja hieman kyllä ihmettelin etteivät yhtään aristelleet isoa teollisuusimuria vaan siinä keikuttiin imurin mukana imuroimassa ja yritettiin vetää johdosta.
 Tämä on ensimmäinen pentue, jolla minulla oli käytössä nuo ääni-DVD:t, joita soittelin pennuille ja olisi nyt kiva tietää kuinka paljon näiden pentujen pelottomuus johtuu siitä, että ovat saaneet totutella erilaisiin ääniin jo ihan pienestä lähtien.
 Turhaan ei pentutestaaja sanonut, nämä ei pelkää mitään todella rohkeita pentuja.
Iso vauva.

Hauska on ollut kuulla, että kaikkien jo kotiutuneiden pentujen  elämä uusissa kodeissa on lähtenyt hyvin alkuun eikä mitään ongelmia ole ollut.
 Täytyy sanoa että kyllä nämä pallerot sellaisia sydäntenmurskaajia ovat että en yhtään ihmettele.
Suukkoja

 Tänään myös Eemelin perhe kävi katsomassa vauvoja ja Eemelillä oli niin paljon haisteltavaa, että ei kyllä suonut minulle yhtään katsetta vaan höyrysi tyttöjen hajujen perässä.
Toinen iso vauva
Huomenna kaksi perhettä tulee saamaan 10 kg elämäniloa kotiinsa ja luulempa että hymy on herkässä. Minun on aika siirtyä taas omien murujen hoitoon, mikä onkin pakosta jäänyt hieman vähemmälle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti