perjantai 17. helmikuuta 2017

Tosca opiskelee

Tosca oli tänään opiskelemassa, sitä miten vieraita koiria kohdataan. Tosca ei ole tullut toimeen vieraiden koirien kanssa vaan jo pitkältä matkaltakin saanut rähjäyskohtauksen. Tänään sitten jännitti minuakin kovasti kun treenit alkoivat ensin aloitettiin noin ehkä 30 metristä, toinen koira hengaili omistajansa kanssa ja me katseltiin sitä ja syötiin nameja. Harjoituksen aikana Tosca ei sanonut mitään ja harjoituksen lopulla olimme noin 2 metrin päässä vieraasta koirasta ja samalla Tosca pystyi syömään nameja ja olemaan rauhallinen. Olen kyllä todella hämmästynyt koska harjoituskerta oli ensimmäinen. Tosca on selvästi oppimiskykyinen kakara ja voi selkeästi alkaa sietämään toisia koiria. Nyt kaikki on varmasti kiinni vain minusta, että osaan oikein toista opettaa.  Kursilla oli neljä muutakin koiraa ja yhdellä toisella koiralla oli samaongelma ja muilla olikin sitten enemmän pelko-ongelmia. Oli todella mielenkiintoinen ilta.
Sitten olen saanut hieman kevät tunnelmia Seinäjoelta.
Prinsessa Nuca

Niin kaunis tyttö
Sisko Loimu taitaa olla leikkikaveria vailla

Lumo muistelee kun se kasvattajamamma kävi antamassa niitä herkkuja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti