torstai 23. maaliskuuta 2017

Kevät on tullut takaisin

Tänään aamulla päätettiin Toscan kanssa lähteä käymään taas kupittaan puistossa katsomassa mitä ne kaupunki koirat puuhaavat kauniina keväsienä päivänä. Kupittaan puistossa tapasimme ensimmäisenä dreeverin joka pysähtyi siihen paikkaan kun näki Toscan ja me Toscan kanssa katseltiin ja ihmeteltiin ja syötiin namuja. Seuraavana me nähtiin pieni villakoiranpentu joka pomppi ja loikki se ei Toscaa kovinkaan kiinnostanut, seuraavana sitten kaksi kiinan harjakoiraa jotka saivat jatkaa ihan rauhassa matkaa me ei niistä kiinnostuttu, Ai kun jäi hyvä mieli kun Tosca on niin paljon kehittynyt tuossa vieraiden koirien sietämisessä. Sitten meitä tuli puhuttelemaan kaksi mummelia ja he kertoivat omia koira kokemuksiaan ja ihailivat isoa koiraa.
 Mielenkiintoista oli myös se, että osassa aitauksia oli eläinpatsaita, puusta tehty hevonen ja lammas sekä kanoja ja kukko, näiden kohdalla Tosca hiljensi vauhtia ja lähestyi hyvin hitaasti ja mietti hetken ennen kuin päätti mennä haistelemaan, kun taas seuraavassa aitauksessa oli vain iso kivi ja se ei sitten aiheuttaminut mitään reakointia. Siis koira tiesi, että puiset eläinhahmot olivat eläimiä ja kivet sitten vain kiviä.
 Nautin todella liikkua tuon Toscan kanssa  kun näkee koko ajan kehityksen. Toki muidenkin koirien kanssa on ihana liikkua. Tänään juttelin myös siitä että saako vanhaa koiraa hemmotella enemmän kuin muita. No siihen minulla on varma vastaus ei ole mitään niin erityistä kuin vanha koira , joka on täynnä elämän tuomaa viisautta ja kuitenkin täynnä pieniä kujeita. Vanhaa koiraa ei voi koskaan huomioida tai rakastaa liikaa ja vanhan koiran kanssa sitä nauttii jokaisesta hetkestä ihan erilailla sillä luopuminen on aina jossain mielensopukoissa. Vanhan koiran erityinen kohtelu ei koskaan ole pois toisilta, sillä kaikki koirat ovat omistajilleen varmasti rakkaita, ainakin minulle, mutta vanhat koirat saavat kyllä viedä välillä minua 6-0. Mutta sitten siirrytään hieman nuorempiin muruihin.
Prinsessa Nuka

Kevättä nuuhkimassa

Kaunis musta naama
 Toisetkin terveiset olen saanut ja ne lähetti Liam.
Liam

Missähän mamma nukkuu?

KYllä jäällä on ihanaa

Komea poika
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti