maanantai 10. huhtikuuta 2017

Mihin nämä päivät katoaa

Tuntuu, että nämä päivät katoavat ihan käsistä ja ei ehdi sitten yhtään mitään vaikka kuinka yrittää puuhata kaikkea. Tänään on taas ollut koirien huoltopäivä, harjausta ja kampausta, kynsien leikkausta ja sitten se paras matolääkitys kaikille. Kaikki muut söivät matolääkkeet kädestä kuin ne olisivat olleet parasta namia mutta ei meidän Taiga, Taiga vihaa matolääkettä vaikka se maistuisi hanhenmaksapalleroille. Taiga heittäytyy lattialle selälleen viimeisenä keinona ja esittää tukehtuvaa koiraa, potkii ja sylkee ja vikuroi. Lopuksi ottaa ne lääkkeet suuhun ja pitää niitä vaikka kuinka ja kauan suussa ja sitten kun selkäni käännän sylkäisee pois. Melkein jouduin korottamaan ääntäni kun meni peli ihan villiksi ja vielä vein voiton ja matolääkkeet on syöty.
BB olisi kyllä syönyt Taigankin matolääkkeet, sillä lailla kerran kävi että ennen kuin ehdin jakaa lääkkeet koirille oli BB syönyt 9 koiran matolääkkeet ja oli hyvin tyytyväinen.

Ja monttua syntyy
 Nuka lähetti kivoja kuvia ja laitetaan ne tähän seuraavaksi.
Nuka, erittäin kauniisti kasvanut prinsessa

Siinä se nami on

Ihana maski

Kaksi prinsessaa matkalla mailmalle

Mä osaan ottaa korkealta nameja ihan kuin mun äippä.

Kaverille ei jätetä

Misä se nami nyt oikein on

Löytyy

Nuka prinsessa pukeutuu timantteihin
 Tinca on myös mammansa kanssa nauttinut kauniista kevät päivästä.
Tinca ja Jaana
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti