torstai 27. huhtikuuta 2017

Todistettu on

Kyllä se on nyt taas todistettu, että minun harrastuksiini kuuluu koirat ja koirat kaikissa muodoissaan eikä suinkaan esim. ilmajooga. En tiedä minten voinkaan kuvitella että juuri ilmajooga olisi minun lajini. Se mikä oli hienoa pystyin tekemään kaikki liikkeet, se mikä ei sitten ole kovin hienoa on se että sisuskaluni ovat nyt missä lie järjestyksessä. Kun roikuttiin pää alaspäin  (iäisyys) minulle tuli pahaolo, en kuitenkaan ihan oksentanut.  Huimausta kyllä esiintyi senkin edestä, onneksi sain levätä lapsen lepoasennossa. Parasta kuitenkin oli kun käperryttiin sinne liinan sisälle ja voit hokea itsellesi sä selvisit sä selvisit. No nyt olen taas kokemusta viisaampi ja voi hyvät kasvattieni omistajat työllistäkää mua ettei mun tarvitse ryhtyä haihattelemaan mitään muita juttuja. Koirat eivät aiheuta huimausta eivätkä pahaa oloa. Ai niin taisin olla noin 40 vuotta vanhempi kuin muut osallistujat.
Selvisin

Mutta nyt asiaan. Lotta mummo kävi tänään hieronnassa ja  hieroja kysyi mitä ihmettä olet tehnyt tälle koiralle tämähän on kuin nuori pentu villi iloinen ja leikkisä. Lotta mm. päätti ryömiä pitkin lattioita potkien takajaloilla vauhtia, Lotta kiipesi mun syliin ja läpsyjä sateli niin minulle kuin hoitajallekkin. Lotasta oli myös hauskaa katsella pihalla muita koiria.
Mamma tuolla menee pieni koira

Tuolla sitten menee suuri koira

Mun ihana rakas Lotta-mummo
Koirat ovat kyllä niin hauskoja kun ne löytävät jotain hienoa niin ne ovat niin ylpeitä.
Tässä Loimu on löytänyt hienon kepin ja se täytyy viedä kotiin.

Mikä voisikaan olla parempaa kuin "kaatopaikka"

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti