sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Belunan Fazer Bellamy "Bella"

Tätä kaunista keväistä päivää on meillä vietetty hyvin ristiriitaisissa tunteissa.  Aamun suruviesti sai  päivän asiat  kietoutumaan suruhuntuun. Toki ihmisäitejä ja koiraäitejä on onniteltu, mutta mielen on täyttänyt suru Bellan pois menon johdosta. Aamulla sain suruviestin, että Bella on nukkunut pois yllättäen yön hiljaisuudessa.  Kun  rakkaan perheenjäsenen menettää näin yllättäen ilman mitään ennakkovaroitusta se on kuin isku vasten kasvoja ja sitä ei voi ymmärtää, juuri muutama tunti sitten oli kaikki hyvin ja nyt rakas karvakuono on poissa. Bella oli minullekkin hyvin tärkeä koira, sillä olin suunnitellut että tuosta pentueesta juuri Bella jää meille kotiin, mutta pentutesti kertoi sellaisia asioita , että tein vaikean päätöksen luopua Bellasta ja etsiä hänelle osaavan rakastavan kodin ja Bianca sisko sitten jäi meille. Olin todella onnellinen kun Sanna  joka on itsekkin kasvattaja ja hänen miehensä Joni halusivat  Bellan  omaan perheeseensä. Bella sai osaavan ja huolehtivan kodin missä rakkautta ei puuttunut. Bella kasvoi  kauniiksi ja hyvätapaiseksi neidoksi. Sydämestäni kiitän Sannaa ja Jonia Bella sai luonanne upean kodin missä Bellasta pidettiin hyvää huolta ja mistä ei rakkautta puuttunut. Otan osaa suureen suruunne.
Bella

Tämä koskettava kuva säilyy sydämessäni
 
Bella ja pikku ystävä
Älä itke, vaikket näe syksyn kirjavia lehtiä.
Älä itke, vaikket tunne lumihiutaleita kuonollasi.
Älä itke, vaikket saa joululahjoja ja vietä joulua.
Älä itke, vaikket voi juosta keväisellä pellolla.
Älä itke, vaikket nää kesän auringon paistetta.
Älä itke - sillä minä itken.


Hyvää matkaa rakas Bella sinne sateenkaari sillan tuolle puolen .

1 kommentti:

  1. Lämmin osanotto Bellan perheelle ja kasvattajalle.
    Tuo kukkakuva on niin jäänyt minullekin mieleen!
    t. Hanna

    VastaaPoista