maanantai 1. toukokuuta 2017

Vappupäivä

Tänään sitten vapunperinteitä kunnioittaen lähdimme Liedon Rompepäiville ja Keela pääsi mukaan. Perinteisesti paikalla on aina paljon koiria, niin nytkin. Keela sai paljon huomiota ja rapsutuksia ja yllättävän moni tunnisti leonberginkoiran.
Keelalle rapsutukset kyllä kelpasivat
Paikalla oli todella paljon harrasteautoja ja ne olivat toinen toistaan kauniimpia.
Kaunottaret rivissä

Väriloistoa

Perhepotretti

Volvo

Pääsee huonompaakin tietä pitkin

Söpö

Upean värinen

Oli siinä autoja rivissä
Sen jälkeen kun oli autot ja romppeet tarkasteltu suuntasimme läheiselle mätsärialueelle. Keela pääsi treenaamaan kehässä juoksemista ja kun kaksikymmentä kierrosta oli juostu niin sen lisäksi että minua huimasi ja oksennutti niin keela juoksi ensimmäiset täydelliset kehäkierrokset pyrkimättä ulos kehästä. Jipii mei voidaan oppia olemaan kehässä. Muutkin ovat saaneet vappuvieraita ja hauskaa on ollut.
Hei pieni kaveri tule leikkimään pyytää Siri
Tänään sitten ohjelmassa on vielä paikkakunnan vaihtaminen, eli lähden Porvooseen äitini luokse.  Blogissa tauko vierailuni ajan koska päivitykset eivät oikein onnistu tuolla tabletilla tai puhelimella. Pilvi pääsee mukaan reissuun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti