tiistai 13. kesäkuuta 2017

Kurkunpäänhalvaus

Reno (Belunan Soleado Reno) on sairastanut jo parin vkon ajan. Koiralla on ollut rohiseva hengitys, kuumetta ja jaksamisongelmia lenkkeilyn aikana. Aluksi epäiltiin keuhkoputkentulehdusta johon Reno sai antibiootin, mutta ongelma ei poistunut. Tänään Renolle tehtiin kurkunpääntähystys ja hänellä todettiin kurkunpäänhalvaus. Laitan tähän lyhyen selvityksen kurkunpänhalvauksesta. Kurkunpään halvaus (laryngeal paralysis) tarkoittaa tilaa, jossa kurkunpään kannurusto ei siirry sivulle sisäänhengityksen aikana. Syynä on useimmiten kannurustoa liikuttavien lihasten hermovaurio. Varhaisina oireina voidaan todeta esim. haukkuäänen muuttuminen, kakominen (kuin olisi karvoja kurkussa) ja yskiminen erityisesti juomisen ja syömisen yhteydessä. Tyypillinen tunnuspiirre on karhea hengitysääni, erityisesti läähättäessä. ​Yleensä vaivaan liittyy myös alentunut rasituksensietokyky. Oireet pahenevat yleensä liikunnan, kuuman sään tai kiihtymyksen yhteydessä. Usein kurkunpään halvaus ilmenee vasta vanhemmalla iällä ja oireita saatetaan erehtyä pitämään vanhuudenvaivoina tai muiden sairauksien, kuten keuhkoputkentulehduksen, nivelreuman tai sydämen vajaatoiminnan oireina. Diagnoosi varmistetaan tähystämällä kurkunpää. Suomessa sairautta on esiintynyt koko rodun suomalaisen historian ajan.
Kurkunpäänhalvausta sairastavaa koiraa ei tule käyttää jalostukseen.
Hoitona on leikkaushoito.
 Nämä kasvattien sairastumiset ovat aina vaikeita minulle kasvattajana, on murhe perheen jaksamisesta sairaan koiran kanssa ja murhe siitä että koira on sairastunut. Mutta kuten jokainen teistä muistaa, niin luovutuksen yhteydessä jouduitte kuuntelemaan aika mittavan paketin leonberginkoiralla esiintyviä sairauksia. Jonkun kohdalla  sitten jokin näistä sairauksista todentuu vaikka ei sitä kenenkään kohdalle toivoisi.
Renon perheelle jaksamista ja nyt ainakin tiedetään mikä Renoa vaivaa ja voidaan edetä sen tiedon pohjalta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti