sunnuntai 27. elokuuta 2017

Harrastusta

Hienoa kun kansalaisopistolla on nyt myös koira-aiheisia kursseja. Liedon opinto.ohjelmasta löytyy kurssi joka on : Koirahieronta ja koiran raakaruokinta, tänne piti tietenkin ilmoittautua.  Aina voi oppia jotain uutta. Monta muutakin mielenkiintoista juttua olisi esitteessä ollut mutta ei voi ihan kaikkiin ilmoa itseään loppuu aika jota muutenkin on vain seitsemän päivää viikossa. Tosi iloinen olen kuitenkin tästä harrastuksesta mistä kertovat nämä ihanat kuvat. Sisarukset ovat taas päässeet leikkimään yhdessä ja kyllä kuvista voi nähdä sen riemun kun yhdessä painellaan menemään ja vesi maittaa.
Pois risut ja männynkävyt

Vauhtikaksikko tulee



Lapset hiekkalaatikolla

Piirileikki

Juomatauko

Nuga ja Vega prinssi ja prinsessa.
 Kiitos ihanista kuvista ja todella hienoa, että sisarukset saavat leikkiä yhdessä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti