torstai 7. syyskuuta 2017

Hehkun päivä

Belunan Sirius Hehku
Aivan kyyneleet silmissä luin Hehkun emännän viestiä tänään.  Tässä Hehkun emäntä kertoo: "Hehkutan tänään Hehkua. Että voi olla viksu koira. Aamulla klo 6, kun olin lähdössä töihin, se vinkui äidin makkarin oven edessä. Yritin rauhoitella ja hiljentää, totesin, että mummi nukkuu- ei saa häiritä. Ei antanut periksi. Kurkistin huoneeseen, äiti makasi lattialla! Hehku ansaitsee hengenpelastusmitallin. Hehku saa tänään herkkuja kiitokseksi. Mun oma rakas karvaturri. Sai rapsutukset jo ambulanssipojilta😘 olipa ihania ensihoitajia"
Voiko mitään hienompaa saada kuulla omasta kasvatistaan. Pikaista paranemista Hehkun mummille ja paljon rakkaita rapsutuksia Hehkulle.
Hehku
  
Ovat nämä karvaiset ystävämme joskus viisaampia kuin mitä osaamme arvatakkaan. Tänään palasimme Pilven kanssa kotiin missä meitä odottivat muut koirat. Selvästi olivat iloisia kun saivat meidät kotiin. Päivät äidin kanssa kuluivat nopeasti, harrastettiin äidin kanssa eläkeläisjuttuja jumpattiin ja käytiin kerhossa jne. Yksi harrastus äidillä on mitä minä en vielä hallitse lainkaan.
Sukkia ja pipoja ja lapasia syntyy kuin liukuhihnalta ja minun tehtäväksi jää etsiä uusia malleja, kuva ei edes tee oikeutta kuinka kauniita töitä äiti saa aikaiseksi.
 Kävimme myös viemässä isän haudalle syntymäpäiväkukat, sillä isällä olisi ollut tiistaina synttärit.
Isän haudalla
Tapasin myös ystäviä joiden kanssa ystävyys on säilynyt läpi kaikkien vuosien.
Ystäväni Eija ja tietenkin Pilvi
Sukulaisiakaan ei unohdettu, sillä yhtenä päivänä lähdimme äidin kanssa tapaamaan hänen veljeään ja minun enoani Jaakkoa ja vaimoaan Leaa.
Äitini ja veljeni Jaakko
 Oli myös aivan ihanaa käydä lämpipaikoissani tuolla merenrannalla kallioilla, siellä on itketty nuoruuden sydänsuruja ja haavaeiltu onnen huumassa. Maisemat olivat edelleen silmiä hivenevän kauniit ja onneksi vielä askel oli sen verran notkea että pääsi kalliolle kiipeämään ettei Pilven tarvinnut yksin kiivetä.
Pilvi kalliolla

Pilvi ja minä

Tästä ei maisemat parane

Porvoon kaupunki maisemia

Pilvi on aivan ihana matkakumppani
 
Parasta on sitten kallioiden jälkeen tuo merenranta.

Meri ja muru
 
Näihin ihaniin tunnelmiin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti