sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Tauko

Blogissani on taas kolmen päivän kirjoitustauko, lähden Porvooseen äitiäni tapaaman ja viettämään aikaa hänen kanssaan. Saapas nähdä mitä ihmettä me hänen kanssaan keksitään. Siriuspentuen tytöt ovat alkaneet aikuistua ja ensimmäinen neitokainen on aloittanut juoksunsa. Jännittävää perheille kokea ensimmäiset juoksut.
Unilelut pitää olla vaikka olisi iso  tyttö jo

Neiti kesäheinä

Illan varjoon himmeään..

Mikä tuo on saman kokoinen kuin minä mutta noin vähän karvoja?

Nuka neiti

Lepäilyä
 Ensimmäinen juoksu on koirallekkin suuri muutos, hormonit vaikuttaa ja välillä on jopa hieman masentunut olo. Ei voi pieni koira ymmärtää mitä tapahtuu. Rakkautta ja hieman herkkuja ja rauhallisia lenkkejä niin sillä selvitään. Ruokahalukin voi olla kadoksissa. Laitetaan tähän vielä katkelma nartun juoksusta kertovasta artikkelista.

Nartun juoksuaika

Rodusta ja yksilöstä riippuen nartun ensimmäinen juoksuaika (sama kuin ”kiima-aika”) alkaa noin 6 kk–15 kk iässä. Pienten rotujen koirakaverit saavuttavat sukukypsyyden aiemmin kuin niiden suurikokoiset lajikumppanit. Juoksuaikana narttu on hormonaaliselta tilaltaan hedelmällisessä vaiheessa ja voi tulla tiineeksi, jos se pääsee parittelemaan uroskoiran kanssa.
Erityisesti ensimmäistä juoksuaikaa edeltävänä aikana, nartun sisäsiisteyskyvyt saattavat hetkellisesti heiketä ja se saattaa lirautella pissoja myös sisälle. Tämä on normaalia ja viisas omistaja ulkoiluttaakin koiraansa tällöin useammin. Myös käytöksessä näkyy usein muutoksia:
  • Narttu kiinnostuu ulkona tavallista enemmän hajuista ja saattaa alkaa merkkailla. 
  • Jotkut neitikoirat ovat hiukan äreitä käytökseltään ja tavallista haukkuherkempiä.
  • Koira saattaa olla hieman ”omissa maailmoissaan” ja siihen on vaikea saada kontaktia.
Muitakin käytösmuutoksia saattaa esiintyä yksilöstä riippuen. Osoita ymmärrystä ja kärsivällisyyttä koiraasi kohtaan. Hormonaalisen toiminnan muutokset ovat rankkoja ennen kaikkea karvakorvalle itselleen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti