torstai 16. marraskuuta 2017

Leojen äkkikuolema tutkimus

Perro-poika osallistui tänään "Leojen äkkikuolema tutkimukseen" tuolla Viikin yliopistollisessa pieneläinsairaalassa. Meidät vastaanotti tutkija Maria Wiberg, saimme äärimmäisen hyvää palvelua ja Perrokin ihastui tutkijaan vaikka kaikenlaista  koetta otettiin. Perrosta otettiin mm. EKG, verikokeita, sydänultra ja sitten Perro sai selkäänsä holtter-laitteen joka mittaa  Perron sydämen toimintaa seuraavat 24 tuntia. Huomenna Perro sitten matkustaa takaisin Viikkiin ja holter-laite puretaan ja saamme alustavan tiedon tuloksista. Kiitos Marjolle, että sain osallistua, oli mielenkiintoinen päivä.
Menomatkalla hassuteltiin ja kokeiltiin miten Marjo ja Perro viihtyisivät häkkilintuina. Ei ollut heistä häkkilinnuiksi, joten jätimme häkin ostamatta. Minä löysin toki ihanan valtaistuimen ja nyt onkin enää kartano hakusessa mihin sen valtaistuimeni sijoittaisin.
Palvelijatkin tuli jo palkattua. Joten vain se kartano puuttuu.
Kyllä rouva aivan heti rouva
Ihastuin myös komeaan prinssiin tuolla matkallani ja olinkin jo onneni kukkuloilla... prinssikin tuijotti minua kiinnostuneesti mutta..
Prinssi rohkea
hetken päästä oli pakko luovuttaa, sillä en halunnut suututtaa prinssin rouva puolisioa ja mihin minä sen KePonkin olisin laittaut.
Prinssini rouva ja ihastuttava lapsonen.
Enempää en uskaltanut näitä sammakoita suudella etten vallan joutuisi vaikeuksiin noiden prinssien kanssa.
Vihdoin prinssi-seikkailujeni jälkeen pääsimme perille tuonne Viikkiin mikä olikin matkamme määränpää.
Nyt odotellaan, vähän jännittää.

Holtterin asennusta

Kohta on valmista ja kotimatka voi alkaa

Perro sai ensimmäisenä hienon sinisen paketin
Aamusta lähdettiin ja illalla sitten päivän hämärtyessä saavuttiin takaisin, aika vierähti mukavasti rupatellessa ja yhdessä matkustaessa.

Perro otti kovin rennosti ja nukkui koko tulomatkan lukuunottamatta niitä paria kertaa jolloin Perro kävi puhdistamassa kasvattajan korvat. Perrolla oli niin pitkä kieli että se ulottui korvasta korvaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti