perjantai 1. joulukuuta 2017

Luento

Tänään olin Turun Murren järjestämällä luennolla jonka piti Jaana Pohjola (eläinten käytösneuvoja). Tällä kertaa luento käsitteli remmirähjäämistä mm. ohitustilanteissa. Mielenkiintoista kuunnella eri tekniikoita tämän asian ratkaisemiseksi vaikka olinkin monessa asiassa erimieltä. En lähde tässä avaamaan hänen näkemyksiään koska en ollut niistä samaa mieltä enkä saanut mitään materiaalia niin kaikki perustuisi hataraan muistiini. Mutta itse olen sitä mieltä, että siedättämällä ja oikea aikaisella palkitsemisella koira oppii hihnakäytöksen ja jos haluan antaa koiralle jonkin vinkin millä koira osaa ottaa kontaktin minuun niin ei se ainakaan ole mikään fyysinen vihje vaan vihjesana tai ääni. Olen myös sitä mieltä että koirani ovat minun koiriani, enkä opeta koiriani moikkailemaan vastaantulevia koiria ja minä valitsen koirieni leikkikaverit ja leikit tapahtuvat sitten vapaana ollessa ei hihnassa lainkaan. Mutta hyvä on että on erilaisia tapoja kouluttaa sillä yksi tapa on toisen mielestä hyvä ja toinen sitten suosii toista tapaa. Tärkeintä kuitenkin on minun mielestäni, ettei koiria ajaeta ylikierroksille, pelotella tai satuteta.
Lotta ja kiviset lelut
 
Hiipijä


Keeluska

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti