perjantai 29. joulukuuta 2017

Surullinen vuosi

Tänään tämä surullinen vuosi 2017 sai pisteen i:n päälle. Olimme Taigan kanssa ultrassa ja yhtään vauvaa ei näkynyt vaikka lääkäri kuinka etsiskeli. Taigalla on kyllä ollut oireita samanlaisia kuin aikaisemmillakin kerroilla, mutta ei vain vauvoja näkynyt. Joskus pennut eivät vielä näy tässä vaiheessa jos hedelmöittyminen on tapahtunut myöhään,  ja siitä syystä eläinlääkäri haluaa tarkistaa vielä viikon päästä tilanteen. Minulla on yksi tällainen kerta kun narttu ultrattiin tyhjäksi samoilla vuorokausilla ja vkon päästä näkyi pentuja, mutta ei sellaista ihmettä varmaan toista kertaa tapahdu. Olen pahoillani teidän puolestanne jotka meiltä olette kärsivällisesti pentua odottaneet, mutta valitettavasti luonto päätti nyt näin.
 Aina eivät unelmat voi toteutua ja nyt kävi näin. Ympyrä sulkeutuu ensimmäinen astutus kun kasvattamisen aloitin oli sellainen joka jäi tyhjäksi ja niin näyttää nyt käyneen myös tälle viimeiselle astutukselle. Luontoa vastaan ei voi kapinoida ja täytyy vain uskoa, että kaikella on tarkoituksensa. 
Tähän päättyy myös Belunan kennelin kasvatustyö ja meille ei enää pentuja ole suunnitteilla, yksi hieno vaihe elämässä on kuljettu loppuun. Koiria minulla tulee aina olemaan ja onhan minulla suuri määrä kasvatteja joiden tukena voin olla vielä toivottavasti monta monta vuotta. Koiria minulla tulee olemaan ja olen varmasti vielä mukana auttamassa kun kasvatustyöni toivottavasti saa vielä jatkoa toisissa merkeissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti