perjantai 26. tammikuuta 2018

Belunan Fazer Barbi

Belunan Fazer Barbi RIP 4.2.2010 - 26.1.2018
Tiesin tämän päivän päättyvän suru-uutiseen, sillä Biancan sisko Barbi oli jo pitkään sairastanut ja tänään sitten oli aika vaikkeitten päätösten ja pikkuinen Belunalainen sai luvan lähteä ja nyt ovat kivut poissa. Barbin terveysongelmista olenkin jo kirjoittanut aikaisemmin ja ne vain lisääntyivät ja elämä ei ollut enää koiran arvoista. 
 Kiitän Barbin perhettä pikkuisen Belunalaisen hyvästä hoidosta, Barbi sai elää onnellista koiran elämää loppuun asti. Barbi oli nimensä mukainen kaunotar, joka nautti metsissä liikkumisesta ja kaikesta tekemisestä oman perheensä kanssa. Barbi rakasti kavereiden kanssa leikkimistä ja myös eväsleivät olivat Babin herkkua kuten myös jäätelö.
 Barbi oli hyvin onnellinen koira joka oli perheensä rakastettu jäsen jokaisessa tilanteesa. Kiitos Toni ja Ida teitte Barbin elämästä onnellisen ja viimeisenä palveluksena saatoitte muruseni sateekaarisiltaa pitkin Siriuksen tähdelle.
Hyvää matkaa Barbi, olet ikuisesti sydämessäni

Tummuessa illan,
luona sateenkaarisillan,
kun auringon viimesäteet taipuu,
niin moni hauva uneen vaipuu.
On päivän leikit jäänet taa,
saa onnellisna nukahtaa.
Nähden unta ystävistä,
perheistä ja hetkistä yhteisistä.
Odottaen sitä aamua valkenevaa,
kun jälleen yhdessä leikkien kirmata saa.

Hannele Vänskä

1 kommentti:

  1. Lämmin osanotto Barbin perheelle ja kasvattajalle.
    t. Hanna

    VastaaPoista