keskiviikko 31. tammikuuta 2018

Belunan Fazer Belinda R.I.P

Olen jälleen saanut suru-uutisen tällä kertaa se tulee  Belindan (BB:n siskon perheeltä) perheeltä. Belinda (Belunan Fazer Belinda 4.2.2010- 30.1.2018) on nukkunut pois myöhään eilen illalla eläinlääkärin ja perheen yhteisellä päätöksellä Belinda sairastui kohtutulehdukseen mikä oli niin paha ettei sitä olut enää järkevää leikata vaan Belindan annettiin nukkua pois. Pätös oli raskas niin kuin aina kun rakkaasta perheenjäsenestä joudutaan luopumaan. Belindalla oli ihana koti tuolla luonnonhelmassa missä Belinda sai asustaa lähellä merenrantaa ja lenkkeillä ihanilla kallioilla ja metsissä. Kaverina Belindalla oli "pikkusisko" Sissi jonka kanssa Belinda olikin erottamaton. Yhdessä leikittiin ja pidettiin huolta perheestä. Osuvasti Belindan emäntä kertoo: " Lapset ovat kasvaneet nuorikisi Belindan rinnalla ja meistä on tullut koira perhe.". Muistan aina kun Belindan isäntä ja emäntä tulivat ensimmäisen kerran meillä käymään niin he kysyivät, että mitä vikoja näissä leoissa sitten oikein on niin sanoin nauraen, että ainakin sellainen vika, että ne monistuvat, johon emäntä totesi, meille ei ainakaan tule muuta kuin yksi koira. Mutta ei aikaakaan kun Belinda sai pikkusiskon, joka nyt lohduttaa perhettä.
Belinda ja Sissi

Vauhtikaksikko

Rakkauspakkaukset
 Rakkaudella kasvattaja:

Astuin kyytiin iltasoihdun
avaruuteen kulkemaan.
Anteeks anna, että poistun
Luokses jää sydämeni asumaan.
Avaruuden tähtihaasta
tassullani vilkutan
ikiunen ihmemaasta
viestin kerron rauhaisan.
Birgit Ahokas

2 kommenttia:

  1. Lämmin osanotto sekä Belindan perheelle että Arja-kasvattajalle.
    t. Hanna

    VastaaPoista
  2. Kiitokseni osanotosta. Näitä suru-uutisia on vain nyt ihan liikaa.

    VastaaPoista