Koiran menettäminen

Paljon on ollut viestejä oman lemmikin menettämisestä ja se on asia mikä satuttaa koko perhettä. Ehkä yksi vaikeimmista asioista on se kun koira  on vanha tai sairastaa ja mieleen alkaa hiipiä ajatus onkohan elämä mitä lemmikilleni tarjoan vielä sen arvoista, ettei lemmikkini vain kärsi. Joko on oikea aika päästää irti vai vieläkö yritetään. Itse olen tehnyt koirilleni lupauksen, että niiden ei koskaan tarvitse kärsisä sen takia että minulle tulee pahaolo, vaan olen heille velkaa sen että he pääsevät pois kun sen aika on. Nuoren koiran elämän hiipuminen on aina vielä vaikeampaa kuin vanhasta koirasta luopuminen, sillä elämä ei saisi jäädä kesken, mutta kaikella on kuitenkin joku tarkoitus, mitä emme aina voi ymmärtää. Jouduin katsomaan isäni vieressä kun hän kävi kappailua syöpää vastaan ja oli viimeiset hetket poissa tästä mailmasta ja istuessani isäni vuoteen vieressä mietin usein, miten onkaan hienoa, että meille ihmisille on annettu valta päästää lemmikkimme pois kun sen aika on eikä niiden tarvitse kärsiä kuten meidän ihmisten tulee tehdä.

 Suru lemmikistä luopumisen jälkeen on yhtä suurta kuin kenestä tahansa läheisestä luopuminen. Muistan aina, kun jouduin ensimmäisen kerran luopumaan koirastamme, Jeppe sairastui vakavasti ja jouduimme tekemään vaikean päätöksen eutanasiasta. Istuin lääkäriaseman lattialla Jeppe sylissäni itkin ja huusin suoraa huutoa ja kaksi miestä repi minut väkivalloin irti koirastani ja raahasi autoon, suorastaan sekosin täysin. Sen jälkeen olen miettinyt  asiaa monta kertaa ja saavuttanut itseni kanssa rauhan, tiedeän että vaikka koirani ovat poissa niin sydämessäni ne säilyvät aina lähelläni. Varma olen myös siitä, että siellä jossain ne seuraavat kulkuani ja suojelevat askeleita.

 Olen myös miettinyt asiat valmiiksi, koska tiedän, että jonain päivänä se taas on edessä se luopuminen. Olemme puhuneet  KePon kanssa valmiiksi, että jos mahdollista koiramme saavat lähteä kotona ja sen jälkeen viemme heidät tuhkattavaksi itse. Mutta jos se ei ole mahdollista vaan joudumme viemään koiran eläinlääkärille eutanasiaa varten, niin otamme hänet mukaan ja viemme itse tuhkattavaksi. Kun saamme tuhkat kotiin niin minä haluan aina siroitella ne metsään koska minun koirani ovat vapaita myös elämän tuolla puolen. Vaikka valitsen koirilleni kauniin "purkin" niin en laita heitä kirjahyllyyni, sillä minä en pidä luutaloa sillä nimellä kreikkalaiset kutsuvat huonetta mihin heidän vainjiensa luut säilötään rasioissa. Purkin sisään laitan kuvan koirastani ja sen hautaamme KePon kanssa maahan.

Koskaan en ole ajatellut, että en voisi ottaa enää koiraa koska luopuminen sattuu näin paljon, sydämeni on täynnä ihania muistoja jokaisesta koirastani ja yhteisestä ajastamme niitä en koskaan antaisi pois. Kun perheessä on useita lemmikkejä ei saa unohtaa, että myös muut lemmikit kaipaavat ja saattavat reagoida yllättävästikkin kun yksi on joukosta poissa.  Silloin  ne tarvitsevat paljon rakkautta ja virikkeitä. Meillä ainakin huomaa vaikutuksen välittömästi ja ainakin kaksi viikkoa koirat ovat sekaisin ennen kuin arki rutiinit asettuvat paikoilleen ja jokainen taas löytää paikkansa laumassa.

Suurinta rakkautta koiraa kohtaan on päästää siitä irti ajoissa. Mutta muistakaa pitää huolta heistä silloin kun he ovat vielä  luonanne.