tiistai 27. helmikuuta 2018

Se on sitten pakkasta

No niin nyt on saatu pakkaset tänne etelä Suomeenkin ja kylmä viima kaupan päälle. Tänään emme menneet koirien kanssa edes lenkille vaan ainoastaan kuljimme sisään ja ulos noin monta sataa kertaa päivän aikana. Toivottavasti huomenna on hieman parempi päivä tämän osalta.
Lumimönkijä
 Tänään sitten oli "hautajaiset" nimittäin Taiga-Tassun hautajaiset. Hain lopulliset paperit ja kirjanpidon pois kirjanpitäjältä. Tuntuu että elämässäni on menossa sellainen luopumisen kausi, mutta samalla sellainen uusien ovien aukomisen kausi. Kaikkia ovia ei voi kuitenkaan avata sepposen selälleen vaan välillä täytyy vain kurkistaa sisälle ja miettiä että avaako oven vai jättääkö vain raolleen.
 Koirat tulevat kuulumaan elämääni aina jossain muodossa, vaikka en vielä tiedä mikä tämä kuvio tulee olemaan ja mitä niiden kanssa jatkossa tulen tekemään. Auki  on myöskins e minkärotuisia koiria minulla tulee leojen jälkeen olemaan tai leojen rinnalla olemaan ja kuinka monta koiraa meidän perheeseen tulee kuulumaan. Paljon mietittävää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti