torstai 22. maaliskuuta 2018

Vapaapäivä

Koko viikko on ollut täynnä tapahtumia ja kiirettä on pitänyt, tänään vilaksin kalenteria ja hyvä aivan tyhjä sivu meillä on vapaapäivä. Lähdin Toscan kanssa retkelle ja  metsässä ollessamme soi puhelin ja sielläpä ihana hierojani Taina kyselee, että missä mahdan olla kun ei minua näy hieronnassa. VOI EI TÄMÄ TÄSTÄ PUUTTUI, minä siis olin unohtanut merkitä ajan kalenteriin ja tässä lopputulos.
 Tänään minä hämmästyin todella Kaino kissani käytöksestä. Sisällä olivat koirat Lotta ja BB ja BB ei koskaan välitä Rampesta , mutta Lotta menee tökkimään Rampea kuonolla. Olin keittiössä ja juorukello Pilvi kertoi että nyt tapahtuu jotain tulin keittiöstä ja näin kun Rampe oli ahdistettu vasten kissahuoneen porttia ja molemmat koirat olivat siinä kuonot kiinni kissassa. En ehtinyt sanoa sanaakaan kun kissahuoneen toiselta laidalta lähti Kaino ja räväytti itsensä kuin lepakko kiinni porttiin ja tassut venyivät kuin mustekalan  lonkerot ja takoivat koirien kuonoja. Sama toistui vielä toisen kerran ja koirat perääntyivät aivan kauhuissaan. Rampe siirtyi rauhallisesti kissahuoneen puolelle ja koira jäivät tuijottamaan mistä tuo peto tuli. Kaveria ei siis jättä.
Kaino Kattinen

Vielä ei ole luonnossa paljon kevään merkkejä. Polut ovat liukkaita ja hankalia kulkea ja umpihangessa on myös hankala kulkea. Ihan muutama pajunkissa jo pilkisti, mutta ei vielä kunnolla.
Prinsessa Lumo

Prinsessa Keela

Mun muru

Me ei osata poseerata kauniisti hymyillen kameraan päin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti